Vuokko Hurme
Olen helsinkiläinen lastenkirjailija. Tuotantooni kuuluvat lasten tietokirjat, kuvakirjat ja romaanit. Olen toiminut lasten ja nuorten taidekasvattajana, toimittanut perhe- ja kasvatusaiheista tietokirjallisuutta sekä kirjoittanut puuhamateriaaleja ja lukuisia aikakauslehtijuttuja perheisiin ja lasten kehitykseen liittyvistä teemoista.
Miksi kirjoitat?
Kirjoitan kirjoja, koska minun annetaan kirjoittaa niitä. Kirjoitan innostuakseni jostain täysin uudesta, nähdäkseni lopputuloksen ja tienatakseni. Muokkaan, listaan, merkitsen muistiin, ajattelen ja metsästän kirjoittamisen flowta. Joskus harvoin aika ja paikka menettävät merkityksensä. Silloin voin olla kaikkein rehellisin ideoille, hahmoille ja tilanteille.
Miksi kirjallisuus on tärkeää?
Kasvatustieteilijä minussa pohtii herkästi kirjallisuuden merkitystä lapsen kehityksen näkökulmasta. Kirjallisuus auttaa ymmärtämään, hyväksymään, ajattelemaan ja näkemään, puhumaan, kuuntelemaan ja oppimaan. Hyvä kirja on usein myös viihdettä. Se on voimavara, rinnakkainen, kunkin kuulijan mielessä oman näköisekseen muuntuva todellisuus, jossa voi vierailla milloin vain. Ilman kirjaa voi elää. Ajatus kirjattomasta maailmasta kuitenkin pelottaa.

Kuva: Anna Autio Lataa painokelpoinen kuva