Polttopiste
Tukholmalaisella omakotitaloalueella räjähtää autopommi. Poliisi tutkii tapausta terroristitekona, sillä uhrina on syyttäjä Malin Brovall perheineen. Pian löytyykin epäilty, ja teknisen näytön myötä tapaus vaikuttaa selvältä. Olivia Rönning ja rikoskomisario Mette Olsäter eivät kuitenkaan ole asiasta yhtä varmoja. Tutkimus johtaa Olivian maailmaan, jossa asemastaan kiinni pitävät vaikutusvaltaiset miehet piilottelevat seksuaalirikoksia.
Toisella puolelle maapalloa ongelmiaan paennut Tom Stilton saa salaperäiseltä ruotsalaisnaiselta tehtävän. Taskussaan kuva tuntemattomasta miehestä sekä kadonneen jokilaivan nimi Stilton käy toimeen. Johtolangat vievät hänet Kultaiseen kolmioon, missä tuotetaan suurin osa maailman heroiinista.
Polttopiste on Cilla ja Rolf Börjlindin viides kirja Tom Stiltonista ja Olivia Rönningistä. Kirjasarjaan perustuva Nousuvesi-tv-sarja saa jatkoa myös Suomessa.
Polttopiste on hyvin jännittävä kirja ja sen lukeminen oli joutuisaa.
Tuija, Kirjavinkit.fi
Polttopiste on hyvin jännittävä kirja ja sen lukeminen oli joutuisaa. Olihan juonenkäänteissä jonkin verran epäuskottavuutta, mutta erinäiset sattumat ja molempien poliisien vaistot varmaankin kuuluvat tällaiseen fiktioon. Joka tapauksessa mukana on tällä kertaa hyvinkin kiinnostavia ja moniulotteisia henkilöhahmoja, mikä ei ole dekkarikirjallisuudessa ollenkaan itsestäänselvyys.
Tuija, kirjavinkit.fi