Huimaa-fantasiasarjan loppuhuipennus

Lennan elämä Mabalissa on alkanut asettua uomiinsa: paras ystävä Jaan on vihdoin löytynyt ja kotikylä muuttunut monin tavoin turvallisemmaksi. Hallin kylän niukka elämä kuitenkin kyseenalaistuu, kun kylän rantaan putoaa uusi saari, jonka tavarantäyteinen maa osoittautuu oikeaksi aarreaitaksi. Kun kyläläiset alkavat kaivella uutta maata, Lenna ja Jaan tahtovat esineistä osansa. Senkin uhalla, että se on lapsilta kiellettyä.
Kaivamiseen liittyy kuitenkin suuria riskejä. Kerrotaan, että Mabalin pohjaan on paikoin matkaa vain metrejä.
Mitä tapahtuu Pohjan läpi pudonneille, sitä ei kukaan tiedä. Putoavatko maankaivajat avaruuteen vai häviävätkö vain jonnekin?
Lenna ja Jaan saavat näihin kysymyksiin vastaukset, kun he päätyvät uuteen maailmaan. Kaupunki kuitenkin vaikuttaa hämärästi tutulta ja tunnistettavalta myös lukijalle. Mutta missä Lenna ja Jaan ovat? Ja kuuluuko lasten pelastaa maailma?
 

Osta

5.00 € 26.00 €

Hurmeen trilogia on hyvä esimerkki kirjallisuuden ylivertaisesta kyvystä haastaa lukijan mielikuvitusta.
Päivi Heikkilä-Halttunen, Kirjasampo

Vuokko Hurmeen Huimaa-sarja on kerrassaan mainiota lastenkirjallisuutta. Jännittävää, hauskaa, pohdituttavaa, välillä itkettävääkin. Tässä epävarmuuden ajassa sarja on myös hyvin ajankohtainen, sillä se ohjasi ainakin minua ajattelemaan paljon sitä, mikä on elämässä tärkeää, mistä kaikesta voisi luopua ja keitä kannattaa kuunnella.
Goodreads-arvio

Vuokko Hurme


Vuokko Hurme & Susanna Iivanainen

Kaipaus