Valkea kuulas
Keskellä kesää miehen äiti ottaa yhteyttä. Äiti on saanut kutsun, eikä halua kohdata tehtäväänsä yksin. Voisiko poika tulla avuksi? Äiti on jo vanha, eikä parantajan hommiin voi lähteä peukalokyydillä. Vanha Capri pitää saada taas hyrräämään. Auto on seissyt hylättynä liiterissä isän kuolemasta saakka. Poika ei ole kätevä käsistään, hän on runoilija, ajelehtija, mutta hän lupautuu. Hän palaa lapsuudenkotiinsa vuosien jälkeen. Kaikki entinen on häntä vastassa. Ehkä vihdoin on aika kysyä äidiltä ne oikeat kysymykset. Nekin jotka voivat tehdä kipeää.
Peter Sandström kirjoittaa kauniisti ja vahvasti keski-ikäisen miehen yrityksestä tulkita omia tunteitaan ja menneisyyttään. Mikä on aitoa rakkautta, luommeko itse omat tunteemme, kuvittelemmeko? Muistot ensirakkaudesta tuovat pintaan muutakin. Vanhempien suhde näyttäytyy erilaisena nyt, kun miehellä itselläänkin on lapsia. Olisiko hänen pitänyt tarttua elättäjän rooliin, tehdä niin kuin isänsä joka lopetti hevosia kun kukaan muu ei halunnut?
Valkea kuulas on ehdolla Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 2015.
Sandström saa aikaan yhden vuoden hienoimmista romaaneista. Hänen kerrontansa kulkee herkästi, ja kuvat ajankulusta ja muutoksesta ovat vaikuttavia.
Jukka Koskelainen, Helsingin Sanomat
Peter Sandströmin omaääninen, ehyt ja ajatuksekas romaani kuuluu ehdottomasti syksyn kirjasadon kärkeen.
Raija Hakala, Pohjalainen
Tässä kirjassa vanhemmat nähdään virheineen elämän antajina, sen sijaan että nämä aiheuttaisivat lapsilleen traumoja. /---/ Sandströmin kerronta on vaivatonta ja soljuvaa, menneisyys ja nykyisyys elävät helposti rinnakkain.
Marjaana Roponen, Hämeen Sanomat
Romaanin kipuisa ja huikean kaunis loppu myllertää paitsi päähenkilön, myös lukijan sielussa.
Lue lisää Lumiomena blogista
Peter Sandström
Ison vaaleen viimeinen kesä
Rakkaus on kesy eläin
Äiti marraskuu
