Rikkomuksia

26,90 

–21%
Alin hinta 30 päivään:
34,00 
Tuotetunnus (SKU): Ei saatavilla/-tietoa Osastot: ,
Arviot

Hän on ilmiselvä lahjakkuus, jonka talentti huomattiin myös Britanniassa Rikkomusten ilmestyessä. Se putsasi palkintopöydän monessa kirjallisessa kauneuskilpailussa ja oikein hyvästä syystä. 

Tommi Aitio, Kauppalehti

Lukuromaani kuvaa elävästi sitä, miten politiikka ulottuu kaikista yksityisimpiinkin suhteisiin. 

EH, Me Naiset

Traaginen rakkaustarina ei ole mikään tuore aihe kaunokirjallisuudessa, mutta silloin tällöin se yhä kerrotaan tuoreesti ja mieleenpainuvasti. Pohjoisirlantilaisen Louise Kennedyn esikoisromaani Rikkomuksia on saanut maailmalla ylistävän vastaanoton, ja teoksen luettuaan ei voi kuin liittyä ylistyskuoroon.

[...]

Romaanista kuvataan parhaillaan tv-sarjaa, jota odotan malttamattomasti.

Annaleena Jalava, Eeva

Rakastin jokaista Rikkomuksien sivua. Aivan jokaista. Louise Kennedy on tehnyt loistavaa työtä kuvatessaan Belfastin 70-luvun ilmapiiriä, rakastavaisten tunteita, ihmissuhteita, arkea, perheitä ja ajatuksia. 

– @tiianlukupaivakirja

Kirja oli kokonaisuutena erinomainen. – – Tarina avaa Pohjois-Irlannin historiaa ilman että se tuntuu puisevalta. Raastavat ihmiskohtalot tekivät kirjasta erityisen mieleenpainuvan. 

– @kolmenkonnankaravaani

Uskomaton suoritus esikoisromaaniksi. – – Kirja on traaginen ja yllättävä ja jotenkin surumielinen kaikkine ihmiskohtaloineen. Suosittelen lämpimästi. 

– @marimoisio

Rikkomuksia on vetävä, koskettava ja mykistäväkin romaani ihmisistä poliittisten levottomuuksien pyörteissä. 

– @lumiomena

Pohjois-Irlannin konflikti on aihe josta on kirjoitettu liian vähän, ja Rikkomuksia onkin erinomainen teos tavallisten ihmisten elämästä väkivaltaisuuksien ytimessä. 

– @merimiesaidinpaivakirja

Rikkomuksia on täynnä jatkuvaa jännitettä, ja lopun juonenkäänteet järkyttivät ja yllättivät. 

– @bookswithpetra

Poliittisten levottomuuksien vääjäämättömän vaikutuksen piirissä arkinen elämä ja tunteet kuvataan inhimillisen katseen läpi niin, että lukijan on helppo heittäytyä tarinan vietäväksi ja samalla kokea kouriintuntuva pala lähihistoriaa.

 

– @riikahelena

Kennedyn taito kuvailla ympäristöjä ja ihmisiä nopeilla viivoilla piirrettyinä antaa lukijan käyttöön ääriviivat, joita mielikuvituksen on helppo täyttää. 

Leena Reikko, Kulttuuritoimitus

Belfastin lähellä syntynyt ja kasvanut, 30 vuotta kokkina työskennellyt Louise Kennedy maalaa Pohjois-Irlannin nyt jo täysin uskomattomalta kuulostavan painekattilan ihailtavan täsmällisin vedoin esikoisromaanissaan Rikkomuksia. [...]

Siten saatiin tikittävä poliittinen rakkausromaani, jossa luvattomien onnenhetkien kauneus korostuu, kun maaperän muodostaa ihmisten yhteisyyttä runnova suvaitsemattomuus ja julmuus.

Kennedyn koskettava ja kouraiseva teos vie aikamatkalle sellaiseen, mitä ei koskaan pitänyt olla.

Antti Majander, Helsingin Sanomat
Kirjailija
Louise Kennedy

Irlantilainen Louise Kennedy kasvoi Belfastin lähistöllä. Ennen kirjailijaksi ryhtymistä hän työskenteli kokkina lähes 30 vuotta. Rikkomuksia on hänen esikoisromaaninsa.

Lue lisää

Lisätiedot

Lisätiedot

ISBN

9789515261762

Julkaisuvuosi

2025

Formaatti

E-kirja, Kovakantinen, Äänikirja

Sivumäärä

Äänen kesto

Ikäryhmä

Kirjailija

Louise Kennedy

Kääntäjä

Maija Heikinheimo

Lukija

Krista Kosonen