
Pitkäjänteinen kokonaisuus on suunnattu etupäässä hieman vanhemmille lapsille ja nuorille, joille se tarjoaa seikkailun lisäksi kiinnostavan oppitunnin menneeseen historiaan, sen uskomuksiin ja tarinoihin.
Westinin käyttämän aineistonmuokkaus ja yhdistäminen vaellustarinan perinteeseen toimii: niin maahiset, hiidet, ajattarat kuin Louhi sulautuvat seikkailuun vaivatta yhtä lailla kuin sen päähenkilö, 10-vuotias Eevi-tyttökin.
Sauli Pesonen, Kaleva
Myyttikuvastoa piirrosjäljellään uudistava Miila Westin (s. 1987) on nyt toden teolla lunastamassa paikkaansa uuden suomalaisen lastensarjakuvan kärkinimenä.
Vaikka ilmaisu on omaperäistä, aikuisen lukijan silmä havaitsee heti visuaalisia yhteyksiä Hayao Miyazakin japanilaisiin animaatioihin ja Tove Janssonin hahmoihin.
Virpi Alanen, Suomen Kuvalehti
Miila Westin
Miila Westin (s. 1987) on Oulussa kasvanut ja Helsingissä asuva kirjailija, kuvittaja, graafikko ja sarjakuvataiteilija. Hän on valmistunut Taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta. Westin kirjoittaa ja kuvittaa maagisia ja seikkailullisia lastenromaaneja. Hän piirtää sarjakuvia innostaakseen lapsia lukemisen pariin runsaasti kuvitettujen kirjojen myötä. Westinin esikoisteos, lasten sarjakuvaromaani Loputon talvi, oli mm. Rudolf Koivu
Lisätiedot
| ISBN | 9789515260802 |
|---|---|
| Julkaisuvuosi | 2024 |
| Formaatti | Kovakantinen |
| Sivumäärä | |
| Äänen kesto | |
| Ikäryhmä | 9-12 |
| Kirjailija | Miila Westin |

























