Miila Westin

Olen Oulussa kasvanut ja nykyisin Helsingissä asuva kuvittaja, graafikko ja sarjakuvataiteilija. 

Kuvittajana olen saanut suunnitella niin hahmoja, muraaleja kuin kankaitakin monenlaisille tahoille, mutta vuosi vuodelta myös kirjoittaminen on ottanut enemmän tilaa työssäni. Niin kirjoittamisessa kuin kuvittamisessakin minua inspiroi normaalina pidetyn kyseenalaistaminen. Etsin tavanomaisuuden monia kasvoja niin matkustamalla, lukemalla kuin havainnoimalla arkista elämää.

Miksi kirjoitat?
Kirjoitan ja piirrän mielikuvitustani näkyväksi. Kun olin pieni, suurinta huviani oli piirtää ja kertoa tarinoita ääneen samanaikaisesti. Piirsin ensimmäiset lastenkirjani ja sarjakuvani ennen kouluikää ja pyysin vanhempiani kirjoittamaan tarinoihin tekstit sanelustani. Nykyisin en enää puhu ääneen piirtäessäni, vaan kirjoitan. 

Tätä Google ei tiedä minusta
Olen sukeltanut useita kertoja haiden ja paholaisrauskujen keskellä.
 
Miila Westin

Kuva: Susanna Kekkonen Lataa painokelpoinen kuva

Loputon talvi. Myyttiset 1

Radio Popov