Eva Frantzin kirjoittama ja Elin Sandströmin kuvittama Ruukin salaisuus on tiivistunnelmainen juoniromaani, jonka tapahtumat sijoittuvat vuoden 1975 joulukuulle, 50 vuotta aiemmin hylättyyn ruukkimiljööseen. Äitinsä kanssa rapistuneelle ruukille saapuva Flora ei vielä tiedä, että hänessä on jotakin erityistä, mutta muutama ruukkikylässä tuntuu sen aavistavan. Talvinen pimeys kummituskartanoineen kätkee sisäänsä taikaa ja pahaenteisiä salaisuuksia.Tarina imaisee välittömästi mukaansa. Lukuja on kaikkiaan 24, mutta veikkaan, että ne tulee hotkaistua hyvissä ajoin ennen jouluaattoa, kun pääsee lukemisen alkuun.
Mari Viertola, Turun Sanomat
24 lukuun jakautuvat joulukalenterikirjat ovat lyöneet läpi myös meillä Suomessa. Lajinsa parhaimmistoon kuuluu ehdottomasti Eva Frantzin Ruukin salaisuus. Franz pyörittelee tarinan hallitusti ja loogisesti alusta loppuun saakka. Vihjailun ja paljastamisen leikki onnistuu erinomaisesti ja aivan kuten kuvioon kuuluu, lukija pidetään koko ajan askeleen Floraa edellä. Talvinen kartanomiljöö antaa paljon mahdollisuuksia monia aisteja kutitteleviin kuvauksiin. Onkin nautinnollista uppoutua lukemaan hyasinttien tuoksun täyttämästä talvipuutarhasta, kuun hopeanhohteesta lammen jäällä ja kartanon aarteesta supattelevista äänistä. Jokaisen luvun alussa on Elin Sandströmin tekemä koko sivun kuva. Ne johdattavat oivallisesti kunkin luvun tunnelmaan.
Marjo Jääskä, Demokraatti
Arvosteluja paperikirjalle, joka ilmestyi 2021 Eva Frantzin kirjoittama ja Elin Sandströmin kuvittama Ruukin salaisuus on tiivistunnelmainen juoniromaani, jonka tapahtumat sijoittuvat vuoden 1975 joulukuulle, 50 vuotta aiemmin hylättyyn ruukkimiljööseen. Äitinsä kanssa rapistuneelle ruukille saapuva Flora ei vielä tiedä, että hänessä on jotakin erityistä, mutta muutama ruukkikylässä tuntuu sen aavistavan. Talvinen pimeys kummituskartanoineen kätkee sisäänsä taikaa ja pahaenteisiä salaisuuksia.Tarina imaisee välittömästi mukaansa. Lukuja on kaikkiaan 24, mutta veikkaan, että ne tulee hotkaistua hyvissä ajoin ennen jouluaattoa, kun pääsee lukemisen alkuun. Mari Viertola, Turun Sanomat 24 lukuun jakautuvat joulukalenterikirjat ovat lyöneet läpi myös meillä Suomessa. Lajinsa parhaimmistoon kuuluu ehdottomasti Eva Frantzin Ruukin salaisuus. Franz pyörittelee tarinan hallitusti ja loogisesti alusta loppuun saakka. Vihjailun ja paljastamisen leikki onnistuu erinomaisesti ja aivan kuten kuvioon kuuluu, lukija pidetään koko ajan askeleen Floraa edellä. Talvinen kartanomiljöö antaa paljon mahdollisuuksia monia aisteja kutitteleviin kuvauksiin. Onkin nautinnollista uppoutua lukemaan hyasinttien tuoksun täyttämästä talvipuutarhasta, kuun hopeanhohteesta lammen jäällä ja kartanon aarteesta supattelevista äänistä. Jokaisen luvun alussa on Elin Sandströmin tekemä koko sivun kuva. Ne johdattavat oivallisesti kunkin luvun tunnelmaan.
Marjo Jääskä, Demokraatti
Eva Frantz
Suomenruotsalainen Eva Frantz syntyi vuonna 1980 Helsingissä ja asuu nykyään Espoossa. Hän on opiskellut journalistiikkaa, pohjoismaisia kieliä ja pohjoismaista kirjallisuutta Helsingin yliopistossa. Kirjailijantyönsä ohessa hän työskentelee toimittajana ja vetää muun muassa Relationspodden Norrena & Frantz -podcastia. Frantz on toiminut myös ruotsinkielisen Ylen euroviisukommentaattorina vuodesta 2011 lähtien. Frantzin dekkarit käsittelevät yleensä
Lisätiedot
ISBN | 9789515254375 |
---|---|
Julkaisuvuosi | 2021 |
Formaatti | E-kirja, Kovakantinen, Äänikirja |
Sivumäärä | 267 |
Äänen kesto | |
Ikäryhmä | 9-12 |
Kirjailija | Eva Frantz |
Kääntäjä | Anu Koivunen |
Lukija | Anna-Riikka Rajanen |