Koskettava tarina kissasta, yksinäisyydestä ja ystävyydestä

Kollikissa Nana silmäilee maailmaa tyynen välinpitämättömästi, kuten kissa ainakin, ja ystävystyy sattuman kaupalla Satorun, kissarakkaan nuorukaisen kanssa.
Onnea tuovan numeron seitsemän mukaan nimetty Nana on asunut Satorun luona viisi vuotta, kun Satoru eräänä päivänä ilmoittaa, ettei Nana voi enää jäädä hänen luokseen. Mies ja kissa lähtevät matkaamaan löytääkseen Nanalle uuden kodin. Matkallaan läpi Japanin he tapaavat Satorun vanhoja ystäviä ja kasvavat yhdessä ymmärtämään rakkauden merkityksen. Mutta miksi Satoru tahtoo kaikesta huolimatta luopua Nanasta?
Matkakissan muistelmat on kuvaus kissan ja omistajan rikkumattomasta siteestä sekä pienten ja suurten rakkaudenosoitusten merkityksellisyydestä. Kissan näkökulmasta kerrottu teos on tulvillaan teräviä ja kissamaisen hauskoja huomioita, jotka jokainen kissanomistaja tunnistaa.
 

Sähkökirja
Paperikirja
Osta

5.00 € 28.00 €

Aloitin kirjan lukemisen menomatkalla lentokoneessa, jouduin jo silloin salaa pyyhkimään roskaa silmästäni jottei vieressäni istunut ystävällinen ruotsalaisherra huomaisi mitään. Jatkoin kirjan lukemista unettomina öinä Kiotossa. Yhtenä yönä uni ei todellakaan tullut ja totesin, että en herkkiksenä pysty kuitenkaan surumielistä kirjaa lukemaan missään julkisella paikalle ja ahmin kirjan sinä yönä kiotolaisen ryokanin hämärässä valossa futonilla loikoillen.
Oravanpesä-blogi

Lähtökohta on otollinen, sillä Japani ja kissat kiinnostavat, mutta tokiolaisen Hiro Arikawan Matkakissan muistelmat on paljon enemmän kuin odotin. Viihdyttävä, viisas ja kaunis romaani
Varoitus: Kirja on koskettava, ja varsinkin tarinan loppu kuinka sen sanoisin on suorastaan itkettävän ihana. Nenäliinalle oli käyttöä.
Sanna Wirtavuori, Anna-lehti
 

Matkakissan muistelmat on hellyttävä tarina, joka kertoo ihmisten välisestä ystävyydestä ja välittämisestä sekä ihmisen lujasta siteestä lemmikkiinsä.
Riitta Kaarala, Kirja vieköön! -blogi
 

Japanilaisen Hiro Arikawan Matkakissan muistelmat on nopealukuinen ja viehättävä kirja kissoista, elämän yllätyksellisyydestä, kuolemasta ja ennen kaikkea ystävyydestä. Se on kevyttä luettavaa, vaikka koskettelee syvällisiä asioita. Kirjan loppupuolella Nanan ja Satorun suhdetta kuvaillaan tavalla, jolloin nenäliinalle saattaa olla (oli!) käyttöä.
Kirjan pauloissa -blogi

Matkakissan muistelmat on pakollinen lukusuositus kaikille kissafaneille, mutta myös rauhallisen viipyilevän kerronnan ystäville.
Bibliofiilin päiväunia -blogi

Kaunis ja liikuttava kertomus miehen ja kissan kumppanuudesta.
Annelin lukuvinkit -blogi

Voi että tämä onkin ihana kirja! Nautin tämän lukemisesta suunnattomasti joka tavalla enkä vain siksi, että olen täysiverinen kissahullu itsekin. Kirja on kerrottu todella kauniisti ja laadukkaasta suomennoksesta täytyy tietenkin kiittää Raisa Porrasmaata.
Kirjahilla-blogi