Lapsuus
Olen melkein kuusivuotias, ja pian minut ilmoitetaan kouluun, koska osaan jo lukea ja kirjoittaa. Äitini kertoo siitä ylpeänä kaikille, jotka vain viitsivät kuunnella häntä. Hän sanoo: köyhän lapsellakin voi olla päänuppi kunnossa. Ehkä hän siis pitää minusta? Suhteeni häneen on tiivis, tuskallinen ja vapiseva, ja aina minun on etsittävä rakkauden merkkejä.
Kööpenhamina-trilogia koostuu kolmesta 1970-luvun taitteessa ilmestyneestä autofiktiivisestä teoksesta. Ensimmäinen osa, Lapsuus, on intensiivinen ja verevä romaani kasvuvuosista Vesterbron työläiskaupunginosassa, tyttöjen välisestä ystävyydestä sekä kirjallisen kutsumuksen heräämisestä.
Tove Ditlevsen (1917--1976) on Tanskan rakastetuimpia kirjailijoita, eikä ihme. Melankolinen pienoisromaani tavoittaa tunnistettavasti sen, miten lohduttomalta lapsuus tuntuu. Ilmaisu on runollista, mutta ei sievistelevää, vaan herkkää, tarkkaa ja tiivistä. Katriina Huttusen suomennos saa jokaisen lauseen tuntumaan lahjalta lukijalle.
Silvia Hosseini, Image
Arvokkainta, mitä omistamme, on eletty elämä. Kun koetun merkityksen oivaltaa, siitä syntyy kestävin kirjallisuuskin. Sen todistaa nykyklassikon asemaan nostetun tanskalaisen Tove Ditlevsenin (1917-1976) muistelmatrilogian ensimmäinen osa. Perhe-elämän lainalaisuudet välittyvät vahvasti. Äidistä, isästä, veljestä ja muusta lähisuvusta piirtyy kaunistelemattomia muotokuvia niukoin, tarkoin vedoin. Ilmaisu tuntuu yllättävän modernilta. Siitä on kiitettävä myös kääntäjää. Lopputulos on paljas ja kaunis, samaan tapaan kuin turhasta puhdistettu pala jalokiveä on.
Anelma Järvenpää-Summanen, Maaseudun Tulevaisuus
Jos pidit Elena Ferranten Napoli-sarjasta, pidät todennäköisesti myös Tanskan rakastetuimpiin kirjailijoihin lukeutuvan Tove Ditlevsenin (1917--76) omaelämäkertatrilogiasta. Nyt ilmestynyt ensimmäinen osa on tiivis kokonsa puolesta (142 sivua), mutta varsinkin tunnelmaltaan. Se on näennäisesti helppo, kronologinen ja minä-muotoinen, mutta tällä kertaa vähemmän on enemmän.
Mirka Heinonen, Kotiliesi
Tanskalaisessa työläisperheessä kasvaa 1930-luvulla poikkeuksellinen tyttö. Omaelämäkerta kuvaa herkästi lapsen vaistonvaraisia keinoja selvitä ympäristössä, jolle hän ei ole itsenään näkyvä. Niin perheen kuin yhteisönkin henkinen ja materiaalinen vaihtoehdottomuus on pakkopaita lahjakkaalle lapselle. Lue tämä.
Sirpa Numminen, Viva
Arvostetun tanskalaiskirjailijan 1970-luvulla kirjoittaman autofiktiivisen Kööpenhamina-trilogian avauksessa alkaa työläisperheen tyttären kasvu taiteilijaksi. Millintarkassa pienoisromaanissa elämä on köyhää ja karua, selkäsaunat rajuja ja suhteet vaikeita. Lohtu löytyy runoista. Seuraava osa ilmestyy talvella.
Joel Karppanen, Oskari Onninen & Tuija Siltamäki, Ylioppilaslehti
Vaikka Ditlevsen kattaa kasvunsa varhaisimmista muistoista rippijuhliin 142 tiiviillä sivulla, minusta tuntuu, etten ole ikinä lukenut tällaista lapsuuskuvausta. En mitään näin raakaa, absurdia ja kaunista.
Suvi Ahola, HS
Pienoisromaani vie lukijansa elävästi keskelle 1920-luvun Kööpenhaminan työläiskaupunginosaa. Minäkertoja Tove on mielikuvituksekas, tunteikas lapsi, joka haaveilee kirjailijan ammatista, mutta jolle ei ole juuri hyviä kortteja elämässä jaeltu. Lapsuutta kuvataankin kirjassa asiaksi, joka tarttuu kuin haju ja josta ei pääse eroon.
Keski-Uusimaa
Tämän kirja pulpahtelee esiin tuttavapiirissäni ja aina siitä sanotaan: En ole lukenut aikoihin mitään näin hyvää! Luin kuukausi sitten ja vieläkin nousee mieleen!
Niina Repo, Kaleva
Tove Ditlevsen
Katriina Huttunen
Aikuisuus
