Lukunäyte
Henkeäsalpaavan taidokas Elämä elämältä -romaanin sisarteos

Costa Book Awards julkisti 4. tammikuuta 2016, että Hävityksen jumala (A God in Ruins) on valittu vuoden parhaaksi romaaniksi. Vuonna 2014 saman kunnian sai Atkinsonin romaani Elämä elämältä.

Kate Atkinsonin hurmaava Elämä elämältä tutki loputtomien sattumien ja valintojen mahdollisuuksia, seuraten Ursula Toddia joka sai elää läpi 1900-luvun kuohujen yhä uudelleen.
Hävityksen jumala kertoo 1900-luvun dramaattisen tarinan Ursulan pikkuveljen Teddyn kautta. Rakastettu Teddy, joka oli lupaus: runoilijan alku ja sankarilentäjä, josta tuli uskollinen puoliso, hämmentynyt isä ja rakastava isoisä. Sotakokemuksien ja toisaalta sodanjälkeisen nopean kehityksen ja muutoksen välille kasvava kuilu tuovat Teddyn eteen hänen elämänsä suurimman haasteen: hänen on elettävä tulevaisuus, josta hän oli jo luopunut.

Koskettava ja omaleimainen tutkielma tavallisen miehen polusta halki poikkeuksellisten aikojen on samalla mukaansatempaava kertomus ja ravisuttava lukuelämys, jonka lopussa tapahtuva käänne vie jalat alta. Hävityksen jumala todistaa jälleen, että Kate Atkinson on aikamme merkittävimpiä kirjailijoita.

Lue lisää kirjasta ja otteita ulkomaisista arvioista

Tätä kirjaa olen odottanut! Löysin Kate Atkinsonin vasta Elämä elämältä teoksen myötä, jonka myötä myös suinpäin rakastuin tähän kirjailijaan. Elämä elämältä olikin minulle vuoden 2014 parhaita lukuelämyksiä, joten voi arvata että olin innoissani kun kuulin että Atkinsonilta suomennetaan Hävityksen jumala, joka on Elämä elämältä sisarteos. Ja sanonpa heti: en joutunut pettymään.
Lukutoukan kulttuuriblogi

Tästä kirjasta on miltei mahdoton kirjoittaa, sillä tämä on riemastuttavan haasteellinen tarina. Elämä elämältä oli paras lukemani käännöskirja vuonna 2014. Hävityksen jumala on kiehtova perhedraama, varmasti tämän vuoden kärkeä. Hurjaa, ensimmäinen tämän vuoden kirja ja tällainen toteamus.
Blogi, Ullan Luetut kirjat

Kirjallisuus parhaimmillaan on tätä: se vie uskomaan keksittyyn, ja vaikka uskoa tietoisesti horjutetaan, fiktion voima vain vahvistuu. Tunteet liikahtavat, odotukset muuttavat muotoaan ja ajatukset auraavat entisistä poikkeavia uria. Uppoudun, liikutun, pakahdun.
Blogi, Tuijata. Kulttuuripohdintoja. Lue lisää: https://tuijata.wordpress.com/2016/01/18/kate-atkinson-havityksen-jumala/

Häikäisevää kerrontaa. Kate Atkinson on kirjailijavelho, joka häikäisee lukijansa ja vie tätä kerronnalla, joka pomppii ajassa edestakaisin. Niin taitava hän on, että pomppiminen ei haittaa lainkaan. Päinvastoin. Näin pääsemme tutustumaan hahmoihin eri aikoina ja eri ikäisinä.
Mia Kuntsi, Kotiliesi

Kate Atkinson


Kate Atkinson

Eikö vieläkään hyviä uutisia?

Kate Atkinson

Kaikkein vähäpätöisin asia

Kate Atkinson

Ihan tavallisena päivänä

Kate Atkinson

Elämä elämältä

Kate Atkinson

Joka lapsia ja koiria rakastaa