Heino on mahdottoman taitava menneen ajan kuvaaja on kyse sitten ihmisistä, aikakauden aatteista tai siitä, miltä Suomi tuntui 1790-luvulla. Sen lisäksi hänen rikostarinansa ovat uskottavia ja hyvin rakennettuja. Poikkeuksellisen omaperäisen ja laadukkaan kotimaisen rikosromaanin täydentää äärimmäisen tyylikäs ulkoasu.
Kai Hirvasnoro, Kansan Uutiset
Jyrki Heino vie lukijan jälleen luutnantti Wennehielmin ja kaupunginviskaali Appengrenin mukana elävälle ja hengittävälle 1700-luvulle. Historiallisen rikosromaanin suvereenisti hallitsevan Heinon esikoisteos Kellari oli ehdolla Helsingin Sanomien esikoispalkinnon saajaksi.
DekkariNetti
Rakenne ja tyyli eivät noudata kliseemäistä rikosromaanin kaavaa; teosta ei ole kirjoitettu pikalukubestselleriksi.-- Mutta se palkitsee lukijan.Kerronta on alkupuolella verkkaista ja hyvin havainnollista. On kuin lukiessa siirtyisi kiireettömämpään aikaan vuosisatojen taa.Mutta kun ensimmäinen sadan sivun jälkeen alkaa tapahtua, tapahtuukin oikein rytinällä. Heino kuljettaa tarinaa toinen toistaan mielikuvituksellisimpien syiden ja seurausten myötä.Esko Karppanen, Kaleva
Jyrki Heino
Jyrki Heino on syntynyt Raumalla 1958 ja asunut lapsuutensa Porissa. Heino on opiskellut lääkäriksi Turussa, mutta hän on tehnyt uransa biotieteiden perustutkijana. Hän on Turun yliopiston biokemian professori. Julkaistuaan useita oppikirjoja Heino päätti kokeilla myös fiktion kirjoittamista. Historia on aina ollut hänelle tärkeä harrastus ja siksi alaksi valikoitui luonnostaan historiallinen
Lisätiedot
ISBN | 9789515233790 |
---|---|
Julkaisuvuosi | 2014 |
Formaatti | E-kirja |
Sivumäärä | |
Äänen kesto | |
Ikäryhmä | |
Kirjailija | Jyrki Heino |