Kaisa Kattelus Orlandon uudesta suomennoksesta: ”Woolfin kieli oli aarrearkku”
Kun Kaisa Kattelus ryhtyi suomentamaan Virginia Woolfin Orlandoa, vastuun paino tuli yllätyksenä. Joillekin tuttujen lempiromaani, ja lisäksi jo kerran suomennettu teos. Ratkaisuksi hän löysi yksinkertaisen periaatteen: lähestyä työtä työnä ja tehdä oma tulkintansa.
Miltä tuntui tarttua Orlandon kaltaiseen klassikkoon? Millaisia ennakko-odotuksia tai paineita sinulla oli työn alussa?
Työ alkoi jännittää oikeastaan vasta, kun olin päässyt siihen kunnolla käsiksi. Tajusin, että suomensin ensimmäistä kertaa kirjaa, jonka kaikki tuntevat ja josta on jo olemassa suomennos, ja lisäksi jotkut tutut sanoivat Orlandoa lempiromaanikseen. Vastuu tuntui vielä isommalta kuin yleensä, koska monilla lukijoista on romaaniin jo suhde – mitä jos jotenkin tärvelen sen?
Toisaalta piti pyristellä eroon liiasta kunnioituksesta, jotta pystyin tekemään oikeita ratkaisuja. Yritin kaikin voimin suhtautua työhön työnä, jonka teen parhaan kykyni mukaan.
Orlandosta on olemassa aiempi suomennos. Miten suhtauduit siihen työtä aloittaessasi?
En ollut onneksi lukenut edellistä suomennosta enkä lukenut nytkään. En halunnut ottaa vastaan vaikutteita, jotka saisivat minut tekemään oman intuitioni vastaisia ratkaisuja.
Edellinen suomennos on varmasti jollekulle lukijalle rakas tai ainoa oikea, mutta uusi ei syrjäytä sitä. Jokainen käännös on tekijänsä tulkinta teoksesta, enkä itse pane koskaan pahakseni, jos esimerkiksi nuoruuteni rakkaista tyttökirjoista tehdään uusia suomennoksia – päinvastoin!
Miten kuvailisit Virginia Woolfin kieltä kääntäjän näkökulmasta?
Orlandon kieli oli uskomaton aarrearkku. Rakastan pitkien (ja lyhyiden) lauseiden rakentamista, ja siihen tämä kirja antaa loputtomasti kutkuttavia tilaisuuksia. Kieli on niin rönsyilevää, että välillä pelkäsin lipsahtavani parodian puolelle väärässä kohdassa, kun teksti oikein kutsui herkuttelemaan – toisaalta parodiallakin on paikkansa, sillä kirja on todella hauska.
Orlandon sukupuolen muutos on teoksen ydin. Miten suomi, joka on sukupuolineutraalimpi kuin englanti, muutti tai helpotti tätä kerronnan tasoa?
Tästä koitui yllättävän vähän ongelmia. She/he-kohdat ratkesivat vaivattomasti.
Ovatko nykyiset yhteiskunnalliset keskustelut sukupuolesta ja identiteetistä vaikuttaneet tapaan, jolla luit tai käänsit teosta tänä päivänä?
Yllätyin, miten uskomattoman ajankohtainen kirjan suhtautuminen sukupuoleen on. Pohdiskelu sukupuolten kirjosta ja liukumasta yksilössä olisi voinut olla jonkun nykykirjailijan näppikseltä.
Onko jokin yksittäinen lause tai kohta, jonka kanssa painiskelit erityisen pitkään? Mikä siitä teki vaikean, ja mihin ratkaisuun lopulta päädyit?
Ehkä eniten päänvaivaa aiheuttivat puolipisteet, joita Woolf sirottelee tekstiinsä solkenaan. Olen tottunut karsimaan niitä suomentaessani, sillä englannin kielessä niitä käytetään enemmän kuin suomessa. Ne ovat kuitenkin Woolfin tunnusmerkki, ja huomasin lisäileväni niitä tekstiin vielä vedosvaiheessa. Aina kun tuntui, että tässä rytmi taitaa sittenkin vaatia puolipisteen, käännyin alkutekstin puoleen, ja siellähän se puolipiste oli. Olin jossain raakakäännösvaiheen tuoksinassa poistanut niitä vääristä paikoista.
Kääntäminen on usein yksinäistä työtä. Kenen tai minkä puoleen käännyt, kun törmäät ratkaisemattomalta tuntuvaan kohtaan?
Orlandoa kääntäessä sain vertaistukea Kaijamari Sivilliltä, joka suomensi samaan aikaan Rouva Dallowayta. Istuskelimme yhden illan toistemme tekstien äärellä, ja puhuimme muutenkin Woolf-pulmista monissa eri tilanteissa. Minulla on myös Zoomissa kokoontuva ateljeekritiikkipiiri, jonka ruodittavaksi toin pätkiä Orlandosta. Siitä oli valtavasti apua.
Mitä toivot, että lukija huomaa tai tuntee tässä suomennoksessa? Onko jokin asia, jonka haluaisit erityisesti jäävän mieleen?
Toivon, että kieli tuntuu yhtä nautinnolliselta kuin alkuteksti.
