Ulla Donner ja Maija Hurme ehdolla Runeberg Junior-palkinnon saajiksi


Kaksi Kustantamo S&S:n lastenkirjaa on valittu ehdokkaiksi vuoden 2026 Runeberg Junior -palkinnolle: Ulla Donnerin Pysäyttäkää voro! ja Maija Hurmen Mistä kaikki päivät tulevat?, joka on lisäksi ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi.

Molemmat kirjat ovat ilmestyneet sekä suomeksi että ruotsiksi. Pysäyttäkää voro! on Henriikka Tavin suomentama, ja Maija Hurme on kirjoittanut kirjansa itse molemmilla kielillä – ensin ruotsiksi ja sitten suomeksi.

Ulla Donner: Pysäyttäkää voro!
Esiraadin perusteluista: ”Kirja koiravarkaan jahtaamisesta on hassunhauska ja vauhdikas riimitelty tarina, jossa on nokkelan humoristinen kuvitus ja koomisia yksityiskohtia. Kirja on suunnattu ensisijaisesti 3–6-vuotiaille lapsille, mutta se sopii myös vanhemmille lapsille.”

Maija Hurme: Mistä kaikki päivät tulevat?
Esiraadin perusteluista: ”Kuvakirjassa kysytään lasten osin filosofisiakin, pieniä ja suuria kysymyksiä. Valmiita vastauksia ei anneta, mutta kysymykset voivat innostaa keskusteluihin ja jatkokysymysten esittämiseen. Pehmeä ja vivahteikas kuvitus kertoo omaa tarinaansa tekstin rinnalla. Kirja on suunnattu pienille lapsille, mutta sopii hyvin myös isommille lukijoille.”

Mistä kaikki päivät tulevat? / Var kommer alla dagarna ifrån? on lisäksi ehdolla Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi.

Runeberg Junior -palkinto

Runeberg Junior -palkinto jaetaan vuosittain Runebergin päivänä helmikuussa. 
Erikoisen palkinnosta tekee se, että voittajan valitsee lapsista koostuva raati.
Palkinnon jakavat Porvoon kaupunki ja Bonnier News Finland Ab / Borgåbladet, ja sen tarkoituksena on edistää lasten lukuintoa. Palkintosumma on 10 000 euroa.

Viime vuonna palkinnon sai Malin Klingenberg teoksestaan Tasangon tyttäret (Gibatin tarinoita 1), ja useat S&S:n kirjailijat ovat aiemmin voittaneet saman tunnustuksen:

Kustantamo S&S:n Runeberg Junior -voittajat kautta aikojen:

  • 2017 Malin Klingenberg: Mahtava Alfredo
  • 2018 Karin Erlandsson: Helmenkalastaja
  • 2019 Eva Frantz: Osasto 23
  • 2021 Karin Erlandsson: Yöjuna
  • 2024 Petra Lillsund Botéus: Mun rasittava elämä
  • 2025 Malin Klingenberg: Tasangon tyttäret