Vaikeampaa on olla näkemättä unia

Kuuntelen vuosia / kuuntelen poissaoloasi. Olet mykkä alue minussa, mutta kirjoitan silti. Etäisyydestä huolimatta olemme samaa. Olemme kahden erillisyyden muodostama ykseys; sykähtelevä kuvio.

Äiti ja tytär. Ursula ja Veera.

Kun Veera oli lapsi, äiti katosi. Nyt Veera kirjoittaa aikaan uponneista fragmenteista tarinaa, joka tekee näkyväksi muistin omalakisen mekaniikan. Vähitellen piirtyy esiin kuva perheestä, jonka jäseniä ei edes rakkaus suojellut eksymästä toisiltaan. Veera rakentaa säikeitä lapsuuteen rinnallaan keltaista villalankaa neulova kuiskaaja ja naapuritalon Papukaijarouva.
Wallinin kieli on tiheää ja kerroksellista. Se kuroo näkyvää ja näkymätöntä kertomukseksi ajasta, muistamisesta ja identiteetistä. Kun sanat alkavat kasvaa jäkälää, vuodet luopuvat lineaarisuudestaan.