Jotta ihminen voi elää maailmassa, hänen täytyy oppia piirtämään sen rajat

Kirjailijan kuuluu ymmärtää omia tunteitaan ja eläytyä toisten, todellisten tai kuviteltujen, ihmisten kokemuksiin. Mutta mitä enemmän tunteita on, sitä nopeammin niihin myös väsyy. Kun muuttuva maailma ja yhä huolestuttavammiksi käyvät uutiset työntyvät ihon alle, tunteita on jo yksinkertaisesti liikaa. Ei kai voi olla kansalaisvelvollisuus viedä itseään toistuvasti jaksamisen äärirajoille tai kantaa koko ajan sisällään toisten kärsimystä? Täytyy kai olla muitakin tapoja elää?

Kirjailija alkaa käydä terapiassa ja tilaa potilasasiakirjat varhaisvuosiltaan. Hän työntää päänsä kylmällä vedellä täytettyyn pullataikinakulhoon. Hän tutkii psykopaatteja, noita populaarikulttuurin sydämettömiä hirviöitä, jotka ovat todellisuudessa usein jotakin muuta. Miksi itse asiassa pidämme empatiaa niin suuressa arvossa?

Tuntemani maailma päättää Pauliina Vanhatalon omaelämäkerrallisen trilogian. Ajatuksia herättävä teos tutkii ihmisen osaa ilmastokriisin ja pandemian keskellä.

Osta

19.90 € 26.00 €

Raahelainen kirjailija Pauliina Vanhatalo sysää Tuntemani maailma -kirjassa lukijan ajattelemaan sellaistakin, mitä ei ole koskaan aiemmin tullut ajatelleeksi ja siitäkös prosessi syntyy! Hyvin tervetullutta aikana, jolloin ihmiset tuntuvat enemmänkin toimivan kuin ajattelevan. Kirjan rakenne on seikkailu, jossa jokainen uusi luku avaa uuden oven uuteen ajatusmatkaan. Pohdinta imaisee mukanaan. Lukukokemusta ei ole aina helppo sanallistaa. Jos olisin voinut filmata itseäni lukemassa tätä kirjaa, olisi kamera tallentanut minut nyökkäämässä hyvin monta kertaa, hymyilemässä usein, katsomassa taivaalla leijuvia pilviä ja lopulta täysin pysähtyneenä, ajattelemassa.

Sari Jaatinen, Raahen Seutu

Pauliina Vanhatalo kääntää sielunsa nurin samoin kuin kahdessa edellisessäkin osassa. Kirja on välillä hämmentävä, jopa hieman pelottava, mutta ainutlaatuinen kuvaus yhden naisen tunnoista.

Eija Huusari, Eeva

Pauliina Vanhatalo


Deborah Levy

Elämisen hinta

Deborah Levy

Mitä en halua tietää

Rebecca Solnit

Eksymisen kenttäopas