Sensein salkku
Tsukiko on 38-vuotias, hän työskentelee toimistossa Tokion keskustassa, asuu yksin, töiden jälkeen käy baarissa yksin. Sitten eräänä iltana kantapaikassa on hänen entinen opettajansa. Sensei on ainakin 30 vuotta vanhempi, eläkkeellä, varmaan jo leski. Tuon ensimmäisen illan jälkeen he tapaavat uudelleen, ja taas uudelleen. He jakavat annoksen edamamea, kimchiä, sashimia, mustekalaa. He juovat kannuittain sakea ja olutta, kirjoittavat haikuja, keräävät metsäsieniä kukkuloilla. Hyvin hitaasti ja empien suhde kasvaa rakkaudeksi, jota kuitenkin varjostaa se minkä molemmat tietävät mutteivät voi sanoa. Sensein aika täällä on paljon lyhyempi kuin Tsukikon.
Sensein salkku on suloisen surumielinen, oikullinen rakkaustarina, joka sijoittuu 2000-luvun Tokioon.
Sensein salkku on rauhallisesti etenevä romaani, joka tuntuu kevyen tuulen huminana korvissa. Sen sävy on seepia, äänet tyynet ja olomuoto vesi, joka ei kiehu eikä temppuile, mutta kuplii pinnan alla, piilossa. Kawakamin kerronta on kevyttä ja leikittelevää, mutta se jättää myös lukijalle suuren vastuun. Miten tarinaa pitäisi tulkita, millaisena nähdä Sensein ja Tsukikon suhde, mitä ajatella heistä ihmisinä?
Blogi, Suketus
Kawakami luo intiimin, paikoin runollisen melankolisen tunnelman. Kerronta, jonka Raisa Porrasmaa mutkattoman taitavasti on suomentanut, soljuu näennäisen helposti. Silti teksti on monimielistä; tavoittaa ihmissuhteiden herkät säikeet ja kanssakäymisen hienovaraiset nyanssit nautittavasti.
Blogi, Kirjasta kirjaan
Kawasakin romaani on kaunis, yksinkertainen ja paljas kuvaus ihmissuhteesta, joka ei vastaa stereotyyppisiä odotuksia siitä, mitä rakkaus voi olla. Tsukikon ja Sensein välillä ei tapahdu paljoakaan, mutta rivien välissä Kawasaki kertoo paljon siitä, millaista on muodostaa ihmissuhteita aikuisiällä.
Blogi, Sivutiellä
Kiinnyn kirjaan hivuttaen. Annan sille luvan edetä omatahtisesti, välillä yksityiskohtia kirjaten, välillä harppoen kuukausia fokusoiden varovaiseen suhteen kehittymiseen. Teen epäsuhtaisen parin kanssa pistäytymisen kirsikankukkajuhlassa, teen pieniä matkoja, napostelen tofua, siemailen sakea, notkun baaritiskillä, ratkon haikuja ja tunnustelen tunnelmia.
Blogi, Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Luin Sensein salkkua sellaisena ajanjaksona, jolloin nautin suunnattomasti sen sivujen rauhallisuudesta ja siitä, että saatoin iltaisin uppoutua hetkeksi Tsukikon ja Sensein yhteiseen aikaan, siihen jonka kirjailija on halunnut lukijalle jakaa.
Blogi, Oksan hyllyltä
Söpöydestään huolimatta teos ei ole ärsyttävä eikä imelä: siinä on lempeää ironiaa ja raikkaan absurdeja sävyjä. Tilanteet luodaan kevein, harkituin siveltimenvedoin, ja paljon jätetään sanomatta. Sensein mustasta salkusta tulee lopussa tarinan haikean viestin tiivistävä metafora, joka olisi sanallistettuna lattea. Viimeisten sivujen taitava kerronnallinen ratkaisu vähäeleisine kuvituksineen saa sanoman kuitenkin kantamaan hienosti.
Image