Puhdas ja epäpuhdas

Sampsa Laurisen suomentama klassikko maistuu niin ranskalaiselta, kuin osterit ja lasillinen Puligny-Montracheta. Niitä maistellessa on pakko myöntää, että kirjallisuus on ensisijaisesti kieltä, mitäpä muutakaan. Siksi Coletten teosta ei voi hotkaista, vaan sitä pitää ensin maistella ja sitten pureskella. Ja lopuksi vain antautua sen hekumaan.

Helena Ruuska, Helsingin Sanomat

Puhtaan ja epäpuhtaan ydin on yksittäisissä kohdissa ja kohtauksissa, joiden kieli ilmaisuvoimaisuudessaan ja yllättävyydessään saa lukijan haukkomaan henkeään.

Veli-Matti Huhta, Kiiltomato

Colette kirjoittaa hahmoistaan usein pisteliäästi, mutta on selvää, että teoksen kritiikki kohdistuu ”tavallisten kuolevaisten yhteisöön” eli ihmisiin, jotka eivät ymmärrä eivätkä hyväksy normeista poikkeavia.

Kirjailijan voi sanoa olleen aikaansa edellä. Toisaalta nykyihmisten luulot menneisyydestä kertovat usein enemmän heidän omasta ahdasmielisyydestään kuin todellisuudesta. Puhdas ja epäpuhdas osoittaa, että ennen vanhaan oltiin sukupuolisesti yhtä moninaisia, rohkeita ja riettaita kuin nykyisin.

Silvia Hosseini, Suomen Kuvalehti