Majakka (työnimi)

Plussaa: Typografinen leikki ja henkilöhahmojen tietoisuus omasta hahmoudestaan venyttävät hauskasti tarinaa metafiktion puolelle. Taiteen muisti ja teoksien kerrostuminen toistensa varaan on kiinnostavasti näkyvissä.

Heidi Heinonen, Kaleva

Virginia Woolfin Majakka ilmestyi 1927. [...] Majakka (työnimi) rikkoo tekijän, lukijan ja tekstin sanattoman asemasopimuksen. Henkilöt saattavat muistuttaa olevansa vain kirjailijan mielivaltaisuuksien tuotetta. Teos on runsas ylistys klassikolle, uusille näkökulmille ja kirjallisuuden mahdollisuuksille.

OJ, Suomen Kuvalehti

Kitti rikkoo romaaniperinteitä riemukkaasti ja riehakkaasti. Villit ajatusleikit ja runsaat anekdootit imaisevat mukaansa. Teos on uskomattoman runsas ylistys klassikolle, uusille näkökulmille ja kirjallisuuden loputtomille mahdollisuuksille.

Vähintään yhtä mahtavaa on ihmismielen rinnastuminen alati laajenevaan maailmankaikkeuteen. Tietoisuuden syövereistä voi löytää loputtomasti uutta, ja siksi majakkasaarelaisetkin elämää, keskusteluja ja taidetta rakastavat. Romaani on oma maailmankaikkeutensa, joka nielee mitä vain.

Outi Hytönen, Suomen Kuvalehti

Minusta teos on kuitenkin virkistävä, viisas ja hauska – niin kuin oli jo Kitin esikoisromaani Elävän näköiset (2014). Pidän sitä myös tarkkaan mietittynä, tietoisesti muotoa rikkovana – eli juuri sellaisena kuin taitava romaanikirjailija haluaakin.[...]
Henni Kitti luo taideproosaa, mutta kertoo myös koko ajan, miten ja miksi. On samaan aikaan sekä tekijä että kokija.

Suvi Ahola, Helsingin Sanomat

Majakka (työnimi) on yhtä aikaa kunnianhimoista kaunokirjallisuutta ja pyrkii kunnianhimoisesti rikkomaan kaunokirjallista olemustaan, virtaamaan taiteen ja todellisuuden rajapinnalla edestakaisin.

Tätä leikkiä vetää kertoja, joka on enemmän kuin kaikkitietävä. Kertoja pitää langat käsissään, vaihtelee kerronnan mittakaavaa suvereenisti ja hieroo omaa valtaansa lukijan kasvoja vasten. 

Se on samanaikaisesti taitavaa, viihdyttävää ja ärsyttävää.

Joel Suontama, Turun Sanomat