Poikabändi is back!

Peruskoulu on vihdoin ohi ja kesäloma alkaa. Poikabändillä on uudet viritykset, manageri säätää, keikkaa pukkaa ja tytöt no ne vasta kiinnostaakin. Mikään ei voi olla kaikkien aikojen parhaan kesän tiellä! Tai no, jos ei oteta huomioon bändin jäsenen loukkaantumista, korvaavaa jäsentä erittäin yllättävältä taholta, tyttöystävän hämmentävää käytöstä ja outoa punatukkaista naista veljen haudalla. Ja aikuisetkin voisivat käyttäytyä välillä ihmisiksi.
Kotitekoisen poikabändin vaiheissa kohtaamme jälleen Renen, joka yrittää suhtautua kaikkeen coolisti, mutta ei mahda tunteilleen mitään. Tai sille, että elämällä on tapana heittää modulaatioita stemmoihin, vaikkei ääniala ihan riitä.
 

Osta

18.20 € 26.00 €

Nuorten poikien lukemattomuudesta ollaan syystä huolissaan. Harri Veistinen tarjoaa lääkkeeksi vetäviä nuorisokirjoja.
Kirjasarjan toisessa osassa kertoja Rene viettää peruskoulun päättymisen jälkeistä rakkauden kesää. Bändi haaveilee menestyksestä ja naisten huomiosta. Juoni kulkee vakaasti kuin höyryjuna lapsuuden kesien nostalgiameressä pulikoiden. Kaikki on mahdollista, elämä on edessä.
Seppo Kummala, Sydän-Satakunta
 

Veistisen luoma kotitekoinen poikabändi tempaa mukaansa lukijan sukupuoleen ja ikään katsomatta. Kukapa meistä ei joskus olisi haaveillut oman bändin perustamisesta? 
Laura Kuivalahti, Maaseudun Tulevaisuus
 

Veistisen kirjoitustyyli on rento ja mukaansatempaava. Kirjan päähenkilö Rene puhuttelee lukijaa kuin kaveriaan, ja välillä tarinaa kommentoidaan lystikkäillä alaviitteillä. Nuorille tärkeät aiheet aina tulevaisuuden suunnitelmista seksuaalisuuden ensiaskeliin kulkevat tarinan rinnalla.
Veistisen luoma kotitekoinen poikabändi tempaa mukaansa lukijan sukupuoleen ja ikään katsomatta. Kukapa meistä ei joskus olisi haaveillut oman bändin perustamisesta? Rene ystävineen on toteuttanut tuon unelman antamatta vajavaisten tanssi- ja laulutaitojen hidastaa vauhtia.
Laura Kuivalahti, Maaseudun Tulevaisuus
 

Harri Veistinen


Harri Veistinen

Kotitekoisen poikabändin alkeet