Kalmanperhon kutsu
Neljätoistavuotias Lilja on tottunut luottamaan kaikessa veljeensä Joonataniin. Kun sisarukset joutuvat muuttamaan maalle, Joonatan löytää oman paikkansa ja kavereita heti, kun taas Lilja on - kuten aina - ujo ja nolo. Aivan kaikki ei kuitenkaan ole ennallaan: sisarusten välille puhkeaa paha riita, ja Joonatan alkaa käyttäytyä oudosti, piirrellä pelottavia kuvia ja väittää, että ullakolla vaanii jokin.
Kerran koulumatkalla Lilja huomaa veljen piirroksista tutun, kummallisen perhosen ja lähtee seuraamaan sitä. Yökkönen johdattaa Liljan mysteerin jäljille. Lilja päätyy toiseen maailmaan, keskelle Kalmansyrjän kyläläisten elämää ja pulmia. Täällä Liljan on opittava uusia asioita, tultava rohkeammaksi ja kuunneltava omaa ääntään. Löytääkseen tien takaisin kotiin ja auttaakseen veljeään Liljan täytyy selvittää salaperäisen rannikkotaudin arvoitus.
Mukaansatempaavassa tarinassa käsitellään viihdyttävästi ihmissuhteita, ystävyyttä ja orastavaa rakkautta, mutta myös pelkoa, vallankäyttöä ja erilaisuutta. Klassisista fantasiasarjoista, kuten C. S. Lewisin Narniasta, muistuttavan trilogian seuraava osa Pimeyden paimen ilmestyy 2024 ja päätösosa Hyönteisten hovi 2025.
Vaikka kyseessä on esikoisromaani, hiottu kokonaisuus ei ole yllätys, sillä Lehtinen on ennestään muun muassa käsikirjoittaja ja sarjakuvataiteilija. Kirja on vahva aloitus sarjalle, ja on nostettava hattua kustantaja S&S:lle, joka rohkeni painaa järjestysnumeron kirjan kanteen. Se osoittaa poikkeuksellista sitoutumista, kun yleensä tänä päivänä jatko-osia uskalletaan ajatella vasta myyntimäärien selvittyä. Liljan matkassa ei tarvitse ehtiä pitkälle, kun lukijakin jo ratkeaa Kalmanperhon houkutuksiin ja hienosti rakennettu tarina vie mennessään.
Joonas Riekkola, Keskisuomalainen
Kalmanperhon kutsu on Ulpu-Maria Lehtisen (s. 1984) esikoisromaani ja ensimmäinen osa trilogiaa, jonka seuraava osa ilmestyy jo ensi vuonna. Lehtinen on käsikirjoittaja, sarjakuvataiteilija, freelance-copywriter ja toimittaja, joka esimerkiksi piirtää verkossa julkaistavaa Almost True Stories-sarjakuvaa. Vankka ammattikirjoittajan tausta näkyy esikoisessa: Kalmanperhon kutsu on rikas ja vauhdikas seikkailukertomus, joka olisi helppo nähdä vaikka tv-sarjana.
Arla Kanerva, Helsingin Sanomat