Joka hetki olemme yhä elossa Lukunäyte
Taidokas ja tosi romaani surusta jota ei voi käsittää

Tom ja Karin odottavat esikoislastaan, kun Karinin vointi yhtäkkiä heikkenee ja hänet otetaan sairaalaan. Lapsi syntyy keisarinleikkauksella. Tom kiirehtii edestakaisin sairaalan pitkiä käytäviä, hän kulkee teho-osaston ja vastasyntyneiden osaston väliä; hän kulkee elämän ja kuoleman välillä.
Kun hän palaa sairaalasta vauvan kanssa kotiin, Karinia ei enää ole.
Joka hetki olemme yhä elossa perustuu tositapahtumiin. Se on vahva, tunteilematon ja uskomattoman kaunis kirja vuodesta, joka muutti kaiken. Se on virtuoosimainen teos menetyksestä, kaikenkattavasta surusta, vanhemmuudesta ja elämästä, jota elää jokainen yksittäinen hetki kerrallaan.
Kirjan on suomentanut Outi Menna.
 

Luin tämän Joka hetki olemme yhä elossa tammikuun toisella viikolla muutamassa päivässä ja tiesin noin kolmenkymmenen sivun jälkeen että tämä olisi vuoden paras romaani. Tämän vuoden, vuosien. [--] En muista milloin, jos koskaan, olisin lukenut mitään joka olisi yhtä aikaa kirjallisesti, kerronnallisesti näin upea, hallittu ja levollinen ja samalla niin hurjana ja rohkeasti tunteisiin ja ajatuksiin, ihmisenä olemiseen iskevä.
Helmi Kekkonen, kirjailija, kirjabloggari, https://helmikekkonen.com/

Harvoin olen eläytynyt kirjan tapahtumiin näin voimakkaasti. Kirjan kerronta oli sävyltään yllättävän viileää, ja minulle tämä toimi: koen yltäkylläiset tunnemyrskyt vaivaannuttavina, mieluummin luen asioita etäältä tarkastelevaa tekstiä. 
Marika Oksa, Oksan hyllyltä -blogi, http://oksanhyllylta.blogspot.fi/

Kaksi runokirjaa julkaissut kirjailija on karsinut ilmaisustaan kaiken lyyrisyyden: on vain pelkistetty, ankara ja siksi pakahduttavan surullinen kuvaus siitä, mitä ihmiselle tapahtuu suuren menetyksen keskellä.
Jonna Tapanainen, Me Naiset

Kirja on henkeäsalpaavan tiivis ja monikerroksinen kertomus elämän nopeista käänteistä. Se kuvaa sairaalamaailmaa tehohoitoineen, mutta ennen kaikkea sitä, miten paljaina ihmiset tunteineen kriittisinä hetkinä ovat.
Pirjo Houni, Eeva

Tom Malmquist


Tom Malmquist

Ilma joka meitä ympäröi