Kristiina Wallin: Laituri – romaani taiteesta, ajasta ja luopumisesta
Kristiina Wallinin romaani Laituri käsittelee taiteen tekemistä, vanhenemista, rakkautta ja luopumista. Teos sijoittuu meren äärelle taloon, joka toimii lähes kolmantena päähenkilönä. Haastattelimme kirjailijaa romaanin keskeisistä teemoista.
Haastattelu kirjasta Laituri
Meri metaforana ja taiteen tiedostumaton
Kerrot kahdesta taiteilijasta, jotka asuvat vanhassa talossa meren rannalla. Hannalla on ateljee talon vieressä. Miksi olet valinnut tämän asetelman?
Meri on teoksessa muutakin kuin maisema. Merien syvyyksistä yhä vieläkin suurin osa on tutkimatonta, joten meri asettuu luontevasti tuntemattomuuden metaforaksi. Näin myös Laiturissa, vaikka sitä ei aivan suoraan kirjassa sanotakaan. Laiturissa on kyse taiteen tekemisestä ja taide on yhteydessä tiedostumattomaan meissä, kirjassa meri heijastelee osittain myös noita piiloisia kerroksia. Myös menneiden sukupolvien vainajat paikantuvat kirjassa mereen eli meri on paikka, jossa ajat lomittuvat. Romaanissa tärkeän sijan saa myös uiminen, kun Hanna ui kylmässä meressä. Näin meri kirjoittuu esiin myös aistivoimaisena elementtinä, jossa ihminen voi saada kosketuksen toisenlaiseen olomuotoon ja myös toisenlaiseen liikkeeseen kuin maalla.
Hannan ateljee puolestaan on konkreettinen työn tekemisen paikka. Minulle oli itsestään selvää, että Hannalla on oltava oma tila, ehkä taustalla on Virginia Woolfin ajatus omasta huoneesta. Se, että taiteilijanainen ottaa oman tilansa, ei välttämättä ollut itsestään selvää, kun Hanna aloitteli uraansa kuutisenkymmentä vuotta sitten. Ateljeen merkityksestä kertoo sekin, että Hannan ja Einarin talo jäi kunnolla remontoimatta, koska ateljeen rakentaminen oli tärkeämpää, he molemmat asettivat taiteen etusijalle.
Kuvataiteilijan ajattelun kuvaaminen
Hanna on kuvataiteilija, kuvaat tarkasti hänen ajatuksiaan ateljeessa. Miten pääsit hänen päänsä sisälle ajattelemaan kuvataiteilijan ajatuksia?
Kaikissa taiteissa, myös kuvataiteessa ja kirjoittamisessa, on yhteinen ydin. Kun Hanna miettii luovan työnsä prosesseja tai työn konkreettisia reunaehtoja, saatoin hyödyntää omaa kokemustani runoilijana ja kirjailijana. Kuvataiteessa etsitään samaan tapaan yhteyttä alitajuntaan kuin runoudessa. Tuntuu, että kirjoittamisen edetessä Hanna alkoi myös kertoa minulle ajatuksistaan, tavallaan siis asetuin kuuntelemaan häntä, niin kuin tietysti Einariakin. Minun ei tarvinnut enää tietää ja ymmärtää yksin, vaan sain kulkea Hannan ja Einarin rinnalla. Kuvataide on myös elävä osa omaa arkeani. Käyn paljon näyttelyissä ja on kiehtovaa paitsi katsoa teoksia myös lukea näyttelyä varten kirjoitettuja tekstejä ja taiteilijoiden ajatuksia töistään ja tekemisen prosesseista. Lisäksi luen mielelläni taiteilijaelämäkertoja.
Talo kolmantena päähenkilönä
Talo meren äärellä on romaanissa kuin kolmas päähenkilö. Mistä tämä talo sai alkunsa, onko sillä vastine todellisuudessa?
Talo sai alkunsa kiinnostuksestani rakennuksiin, tilallisuuksiin, arkkitehtuuriin ja paikkoihin. Sillä ei ole vastinetta todellisuudessa. Minua kiinnostaa se, kuinka seinät keräävät muistoja ja kuinka eletty elämä tiivistyy huoneisiin. On kiehtovaa, kuinka ihmiset voivat kasvaa kiinni ympäristöihin ja mitä tarkoittaa jossakin tilassa työskentely, millaista on luovan työn ja paikan välinen vuorovaikutus. Einar sanookin kirjassa, ettei hän osaa kuvitella asuvansa jossakin, missä ei ole koskaan kirjoittanut.
Vanheneminen ja luopuminen
Miksi valitsit teemaksi vanhenemisen ja luopumisen, asioita, joita me usein emme halua miettiä?
Ehkä oma keski-ikä kuljetti minut vanhenemisen äärelle. Tai minua edeltävän sukupolven vanheneminen, se että lapsuuteni aikuiset ovat vanhoja ja monet jo kuolleita. Luopuminen on siis läsnä myös omassa arjessani. Halusin kirjoittaa vanhoista ihmisistä, näyttää heidän voimansa ja herkkyytensä, kauneutensa, mutta myös ristiriitaisuutensa. Vanhukset ovat ehkä liiankin piilossa kirjallisuudessamme. Minua kiinnostaa myös elämänmittainen rakkaus, aihe, josta on kirjoitettu aika vähän. Laiturissahan rakkaus on paitsi rakkautta toiseen ihmiseen, myös rakkautta taiteeseen ja paikkaan.
Luopuminen on yhteydessä vanhenemisen teemaan. Einar on luopunut kirjoittamisesta ja Hanna on omassa työssään luopumisen kynnyksellä, vaikka vielä maalaakin. On kiinnostavaa, mitä luopuminen tarkoittaa silloin, kun kyse on luovasta työstä, joka on aina jollakin tavalla sidoksissa identiteettiin ja minuuden syviin kerroksiin. Pohdin myös sitä, mitä tarkoittaa sellaisesta paikasta luopuminen, jossa on asunut ja työskennellyt koko aikuisikänsä. Yksi luopumisen ulottuvuus kirjassa on elämästä luopuminen, tietoisuus lähestyvästä kuolemasta. Se on kirjallisuuden ikiaikainen teema, ihmisyyteen kuuluva ja ohittamaton.
Luomisvimma ja kirjoittamattomuus
Hannalla on luomisvimma ja hän valmistelee tärkeää näyttelyä kun taas Einar, runoilija, on kadottanut sanat. Mitä halusit kertoa tällä vastakkainasettelulla?
Kyse ei niinkään ole vastakkainasettelusta kuin rinnakkain asettelusta. Hanna ja Einar ovat luopumisen eri vaiheissa. Vaikka Hanna työskentelee yhä, hän on tietoinen edessä olevasta luopumisesta. Einar puolestaan prosessoi kirjoittamattomuuteen liittyviä tunteita, mutta myös uudenlaista olemisen ja maailman havainnoinnin tapaa. Kirjoittaminen on täyttänyt hänen päivänsä, mutta nyt aikaa onkin ikään kuin rajattomasti, aikakäsitys on muuttunut. Myös havaintojen tekemisen tapa on toinen, kun Einar ei enää pyri antamaan aistimuksilleen sanamuotoa. Se, että Hanna ja Einar ovat eri kohdissa luopumista, rakentaa heidän välilleen erillisyyttä. Toisaalta molempien tietoisuus kaiken loppumisesta rakentaa yhteyttä. On myös kiinnostavaa, että Hanna ja Einar ovat tässä elämänvaiheessaan väistämättä erirytmisiä.
Ajan kerrostumat
Laituri on myös kirja ajasta – sen kerrostumista, hauraudesta ja katoavaisuudesta. Voiko kirjailija pysäyttää ajan?
Kirjailija voi pysäyttää ajan. Kirjoittaessa voi myös kiihdyttää aikaa tai asettaa eri aikoja lomittaisiksi kerroksiksi, jotka kuultavat toistensa läpi. Suhde aikaan on mielestäni yksi kiinnostavimmista ulottuvuuksista kirjoittamisessa. Lineaarinen aika saa murtua, aika voi olla syklistä tai spiraalimaista, kerroksellista tai yhteen hetkeen pysähtyvää. Aikaan liittyvät rajoitukset eivät sido kirjailijaa, vaan kirjoittaessa ajasta tulee joustavaa, läpäisevää ja plastista materiaalia.
Kirjansidonnan ja kirjoittamisen yhteys
Olet kirjailija, runoilija ja kirjansitoja. Vaikuttaako kirjansidonta kirjailijuuteesi?
Kirjansidonta on minulle nykyään enemminkin harrastus, mutta silti sen suhde kirjoittamiseen on kiinnostava. Konkreettinen käsillä tekeminen antaa lepoa aivoille. Kirjansidonta on tarkkuudessaan myös hyvin meditatiivista. Kun kädet tekevät työtä, ajatukset lepäävät, mutta paradoksaalisesti juuri silloin jokin kirjoittamisen solmukohta saattaa aueta. Teen uniikkeja kirjasidoksia, joten kirjansidonta on myös luovaa, mutta ihanasti eri tavalla kuin kirjoittaminen.
Runoilija proosan kirjoittajana
Teoksesi kieli on usein runollista. Millainen on prosessi, kun runoilija kirjoittaa proosaa?
Kielen runollisuus syntyy ehkä siitä, että kieli on tiivistä, tiheää ja rytmikästä. Kirjoitan proosaa samaan tapaan kuin runoa: hitaasti ja kielen merkityskerrostumia etsien. Luen myös proosatekstiäni ääneen ja kuuntelen sen hengitystä. Kieli ja henkilöiden sisäiset maailmat ovat kerrontani keskiössä, ei niinkään juoni. Laituriin olen kirjoittanut myös katkelmia Einarin teksteistä, joten romaaniin on ihan konkreettisesti upotettuna runoilijan kirjoitusta. Kirjoitan tekstiäni uudestaan ja uudestaan, kunnes olen tyytyväinen paitsi virkkeiden rytmiin myös kappaleiden ja lukujen kokonaisrytmiin ja siihen, miten ne asettuvat suhteessa toisiinsa. Ajattelen, että kirjoitus on ikään kuin musiikkia, on kuunneltava myös sen sointia.
Elämän peruskysymys
Laituri kysyy: Mikä lopulta tekee elämästä hyvän? Löysitkö kirjoittaessasi jonkin vastauksen tuohon kysymykseen?
Rakkaus ja taide. Taide ja rakkaus. Uskallus valita, taiteellinen tinkimättömyys, uskollisuus omalle arvomaailmalle ja ajattelun rehellisyys, mutta myös lempeys. Uskon, että Hanna ja Einar vastaisivat suunnilleen näin.
Kokonainen elämä
Minusta kirjan teema kiteytyy Einarin lauseisiin ”Meillekö se kaikki tapahtui? Kokonainen elämä?”. Kun ajattelet omaa matkaasi, miltä kokonainen elämä sinusta nyt näyttää?
Olen onnellinen, että minäkin olen uskaltanut valita taiteen, että olen valinnut kirjoittamisen. Taide ammattina vaatii melkoista epävarmuuden sietokykyä alkaen siitä, ettei luovaa prosessia voi koskaan täysin kontrolloida ja jatkuen esimerkiksi teosten vastaanottoon tai toimeentuloon liittyviin seikkoihin. Olen ollut runoilija ja kirjailija kaksikymmentä vuotta. Kirjoittaminen on minulle tapa olla olemassa, ajatella ja tehdä havaintoja. Einar sanoo Laiturissa, että kirjoittaminen on ruumiintoiminto. Sitä se on minullekin. Se on hengittämistä – ja minä hengitän yhä.
