Rikkaruoho. Viimeinen kirje isälle
Yhdessä sinun kirjasi arviossa minua kutsuttiin hukkakauraksi. Olen rikkaruoho, jota ei kuuluisi olla olemassa, jolla ei ole merkitystä eikä hyötyä kenellekään. Otto Gabrielsson on kulttuurimies Jörn Donnerin poika, mutta vain harva tietää sen. Toisinaan vaikuttaa siltä, että Jörn Donner on myös itse unohtanut sen, ajattelee Otto, joka nyt on 38-vuotias. Niin kauan kuin muistaa hän on toivonut, että isä ottaisi yhteyttä tai edes vastaisi yhteydenottoon. Otto tarkkailee kateellisena ja etäisyyden päästä kahden velipuolensa elämää isänsä kanssa. Miksi he saavat olla todellisia poikia, kun Otto on sysätty syrjään?
Nyt Otto kirjoittaa viimeisen kirjeen isälleen. On luultavasti aika, että esittäydyn sinulle. Olen sinun poikasi. Yhtä paljon kuin toiset poikasi. Sataprosenttisesti sinun lapsesi.
Otto Gabrielsson (s. 1981) asuu Tukholmassa ja opiskelee psykologiksi.
Vuoden 2018 kattavista päiväkirjamerkinnöistä koostuvassa kirjassaan Gabrielsson murenee, itkee ja musertuu. Juuri niin hänen kohdallaan näyttää olleen aina, sillä merkinnät ammentavat paljon aivan varhaisimmasta lapsuudesta saakka.
Antti Majander, Helsingin Sanomat
[Gabrielsson] osaa kirjoittaa tunteistaan ja osoittautuu viisaaksi ja sivistyneeksi, lukeneeksi nuoreksi mieheksi. Olin todella ihastunut siihen tyyliin, jolla hän elämäänsä valotti.
Kini, Kirjavinkit.fi
Ruotsalainen Otto Gabrielsson aloittaa kirjailijanuransa ruotimalla vaikeaa isäsuhdettaan Jörn Donneriin. Pojan isälleen kirjoittamasta viimeisestä kirjeestä tuli 227-sivuinen tunnepurkaus siitä, millaista on kokea olevansa hylätty ja ylenkatsottu vahinkolapsi. Poika ei arvosta tammikuussa menehtynyttä Donneria isänä ja vielä vähemmän kirjailijana tai elokuvantekijänä. Hän kuitenkin kirjoittaa samaan tapaan kuin Donner: itsensä kautta ja täysin omasta vinkkelistään. Saatuaan viimeisen sanan hän voi vihdoin päästä elämässä eteenpäin.
TH, Me Naiset
Hyvin kirjoitettu tilitys kannattaa lukea armottomuuden oppituntina.
Suvi Kerttula, Ilta-Sanomat
Rikkaruohossa on, hyvinkin ymmärrettävää, katkeruutta. Gabrielsson ei arvosta Donnerin taiteellista tuotantoa, ei kirjoja, ei elokuvia. Muutenkin Donner edustaa Gabrielssonille mennyttä maailmaa ja sen tunkkaisuutta. Hän nimeää isänsä Mammutin innoittamana Papputiksi. Tammikuussa menehtynyt Donner oli arvostettu, toisaalta kiistelty hahmo. Oma taideteos itsessään. Gabrielsson raottaa verhoa sen laatuisen yksityisyyden puolelle, johon muuten avoimelta vaikuttanut Donner ei julkisuutta päästänyt.
Kimmo Rantanen, Turun Sanomat
Vaikka kirjan tyyli on tyly, vaikuttaa siltä, että kirjailija ymmärtää myös jollain tavalla erikoista suhdettaan isäänsä. Minä hymyilen, isä. Hymyilen, vaikka olet kuollut, sillä tiedän sinun ottaneen elämästä kaiken irti. Loukkasit ja satutit ihmisiä, mutta et osannut elää muullakaan tavalla. Olit samalla sekä höyryjyrä, panssarivaunu, lannanlevitin että esihistoriallinen norsu. Papputti (väännös Mammutti-kirjasta). Varovainen eteneminen ei kuulunut elämäntehtäviisi. Jyräsit eteenpäin ja tykitit sivaltavia sanoja, Gabrielsson kirjoittaa kirjassa.
Sami Koski, Iltalehti
Teos on päiväkirjan muotoon puettu sairauskertomus piittaamattoman isän ja isäänsä kaipaavan pojan vaikeasta suhteesta.Se on paikoin kipeää luettavaa.
Ville Hartikainen, Apu
On sydäntä särkevää kuulla, millä lukemattomilla tavoilla isä-Donner osoitti pojalle tämän arvottomuuden ja hylkäsi yhä uudestaan.
Sanna Puhto, Kotiliesi
Gabrielsson kirjoittaa vetävästi ja viihdyttävästi, eikä olisi ihme, jos häneltä ilmestyisi lisää kirjoja.
Jouni Hirn, Mesta.net
Liikuttavaa itseanalyysia, joycelaisittain taiteilijan omakuvaa nuoruusvuosilta, kauniita luonnonkuvauksia, inhimillisiä kohtaamisia maaseudulla ja Tukholmassa, tuon suurkaupungin lyyristä ylistystä
Kari Sallamaa, Demokraatti
Suoraan ytimeen porautuva teksti osoittaa, miten paljon tuhoa vanhemman tekemättömät teot ja sanomattomat sanat voivat aiheuttaa.
Heini Lehtosalo, Eeva
Gabrielsson pystyy etevästi analysoimaan isänsä henkilön ja tuotannon. Suotta hän ei ole kohta psykologi. Lisäksi hänellä on terävä kynä.
Eero Marttinen, Kaleva
Vaikka kirja on silkkaa itseterapiaa, kaikessa tuskaisuudessaan se piirtää uuden, vähemmänmairittelevan kuvan koko kansan Jörkasta.
HN, ET-lehti
Havainnot itsestä ja vanhempien merkityksestä ovat tarkkoja.
Anna Pihlajaniemi, Kodin Kuvalehti