Otto Gabrielsson

Koen, että minut on ikään kuin poimittu 1800-luvun venäläiskirjallisuudesta ja pudotettu itselleni vieraaseen aikaan ja paikkaan. Kaikki täällä Ruotsissa on niin kunnollista, sliipattua, siistiä, korrektia ja ohjattua. Minulla on pitkät hiukset ja kuljeskelen usein ympäriinsä risaisissa vaatteissa. Olen ikuinen opiskelija, jatkuvasti filosofoiva tyyppi. Salaa uskonnollinen ja poliittinen. Ajan usein asiaa jotakin viranomaistahoa vastaan. Olen köyhä ja työtä vieroksuva, tunne-elämältäni epävakaa, heikkohermoinen ja syyllisyyden soimaama. Moderni tekniikka tuntuu aina kääntyvän minua vastaan. Puhun, nukun ja juon aina liikaa tai liian vähän. Käyn kaikkein halvimmissa, kalleimmissa ja rapistuneimmissa baareissa ja kahviloissa. Kuljeskelen mielelläni yksin kaupungin kaduilla. Unelmoin romanttisesti maalla ja luonnossa asumisesta. Ilman kännykkää ja tietokonetta. Jos olisin rohkeampi, vahvempi ja kätevämpi käsistäni, olisin jo rakentanut erakkomajan Karjalaan ja solmisin siellä ystävyyssuhteita yksinomaan punarintojen ja Jumalan kanssa. Silti rakastan ja tarvitsen yhteiskuntaa aivan liikaa voidakseni jättää sen taakseni lopullisesti.

Juuri nyt suoritan psykologin opintoja Karolinska Institutenissa Tukholman Solnassa. Aiemmin olen opiskellut aatehistoriaa, retoriikkaa, filosofiaa, eläinetiikkaa, kirjallisuustiedettä, taidetta, uskontotiedettä ja teatteritiedettä. Jos saisin mahdollisuuden tehdä töitä sen eteen, että psyykkisen pahoinvoinnin määrä vähenisi yhteiskunnassamme, se olisi minulle suuri kunnia. Toivoisin toki psyykkisen pahoinvoinnin vähenevän myös omalla kohdallani. Parhaina hetkinäni pohdin miten Skinnerin idean behavioristisesta utopiasta voisi toteuttaa käytännössä. Silloin ihmisellä olisi vihdoin edellytykset loistaa omana itsenään. Rakastan saunomista, uimista, juoksemista, pyöräilyä, halkojenhakkuuta ja ABBAa.  

Rikkaruoho. Viimeinen kirje isälle