Rikkaruoho. Viimeinen kirje isälle

Teos on päiväkirjan muotoon puettu sairauskertomus piittaamattoman isän ja isäänsä kaipaavan pojan vaikeasta suhteesta.Se on paikoin kipeää luettavaa.

Ville Hartikainen, Apu

[Gabrielsson] osaa kirjoittaa tunteistaan ja osoittautuu viisaaksi ja sivistyneeksi, lukeneeksi nuoreksi mieheksi. Olin todella ihastunut siihen tyyliin, jolla hän elämäänsä valotti.  Kini, Kirjavinkit.

fi  

Vaikka kirjan tyyli on tyly, vaikuttaa siltä, että kirjailija ymmärtää myös jollain tavalla erikoista suhdettaan isäänsä. – Minä hymyilen, isä. Hymyilen, vaikka olet kuollut, sillä tiedän sinun ottaneen elämästä kaiken irti. Loukkasit ja satutit ihmisiä, mutta et osannut elää muullakaan tavalla. Olit samalla sekä höyryjyrä, panssarivaunu, lannanlevitin että esihistoriallinen norsu. Papputti (väännös Mammutti-kirjasta). Varovainen eteneminen ei kuulunut elämäntehtäviisi. Jyräsit eteenpäin ja tykitit sivaltavia sanoja, Gabrielsson kirjoittaa kirjassa.

Sami Koski, Iltalehti

Ruotsalainen Otto Gabrielsson aloittaa kirjailijanuransa ruotimalla vaikeaa isäsuhdettaan Jörn Donneriin. Pojan isälleen kirjoittamasta viimeisestä kirjeestä tuli 227-sivuinen tunnepurkaus siitä, millaista on kokea olevansa hylätty ja ylenkatsottu vahinkolapsi. Poika ei arvosta tammikuussa menehtynyttä Donneria isänä ja vielä vähemmän kirjailijana tai elokuvantekijänä. Hän kuitenkin kirjoittaa samaan tapaan kuin Donner: itsensä kautta ja täysin omasta vinkkelistään. Saatuaan viimeisen sanan hän voi vihdoin päästä elämässä eteenpäin.

TH, Me Naiset  

Rikkaruohossa on, hyvinkin ymmärrettävää, katkeruutta. Gabrielsson ei arvosta Donnerin taiteellista tuotantoa, ei kirjoja, ei elokuvia. Muutenkin Donner edustaa Gabrielssonille mennyttä maailmaa ja sen tunkkaisuutta. Hän nimeää isänsä Mammutin innoittamana Papputiksi. Tammikuussa menehtynyt Donner oli arvostettu, toisaalta kiistelty hahmo. Oma taideteos itsessään. Gabrielsson raottaa verhoa sen laatuisen yksityisyyden puolelle, johon muuten avoimelta vaikuttanut Donner ei julkisuutta päästänyt.

Kimmo Rantanen, Turun Sanomat

Hyvin kirjoitettu tilitys kannattaa lukea armottomuuden oppituntina.

Suvi Kerttula, Ilta-Sanomat

Vuoden 2018 kattavista päiväkirjamerkinnöistä koostuvassa kirjassaan Gabrielsson murenee, itkee ja musertuu. Juuri niin hänen kohdallaan näyttää olleen aina, sillä merkinnät ammentavat paljon aivan varhaisimmasta lapsuudesta saakka.

Antti Majander, Helsingin Sanomat

Havainnot itsestä ja vanhempien merkityksestä ovat tarkkoja.

Anna Pihlajaniemi, Kodin Kuvalehti

Vaikka kirja on silkkaa itseterapiaa, kaikessa tuskaisuudessaan se piirtää uuden, vähemmänmairittelevan kuvan koko kansan Jörkasta.

HN, ET-lehti

Suoraan ytimeen porautuva teksti osoittaa, miten paljon tuhoa vanhemman tekemättömät teot ja sanomattomat sanat voivat aiheuttaa.

Heini Lehtosalo, Eeva

.

Liikuttavaa itseanalyysia, joycelaisittain taiteilijan omakuvaa nuoruusvuosilta, kauniita luonnonkuvauksia, inhimillisiä kohtaamisia maaseudulla ja Tukholmassa, tuon suurkaupungin lyyristä ylistystä Kari Sallamaa, Demokraatti

Gabrielsson kirjoittaa vetävästi ja viihdyttävästi, eikä olisi ihme, jos häneltä ilmestyisi lisää kirjoja. Jouni Hirn, Mesta.

net

On sydäntä särkevää kuulla, millä lukemattomilla tavoilla isä-Donner osoitti pojalle tämän arvottomuuden ja hylkäsi yhä uudestaan.

  Sanna Puhto, Kotiliesi

… Gabrielsson pystyy etevästi analysoimaan isänsä henkilön ja tuotannon. Suotta hän ei ole kohta psykologi. Lisäksi hänellä on terävä kynä.

Eero Marttinen, Kaleva