Kuinka baletti nousi jaloista päähäni
Olen 39-vuotias. Jos olisin balettitanssija, eläke välkkyisi edessäni ja vaatisi tekemään ratkaisuja elämästä balettiuran jälkeen. Mutta en ole balettitanssija. Ja kuitenkin: olen.
Henna Raatikainen aloitti baletin nelivuotiaana. Kahdeksanvuotiaana hänet hyväksyttiin Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitokseen - katseilta suojattuun pyhäkköön, jossa ammattiballerinoja muovataan. Balettikoulusta hän muistaa yhä onnistumisen mielihyvän, mutta myös tiukan kurin, kilpailun ja loputtomat toistot. Kaikkialta katsovat peilit, jotka paljastavat armotta jokaisen virheen; ruumiin, jonka olisi aina oltava vielä enemmän ja paremmin. Baletin ihanteet istutettiin niin syvälle hänen selkärankaansa, ettei hän
tullut esittäneeksi kysymystä: Miksi? Kunnes hän lopetti.
Raatikainen kokee yhä selittämätöntä mielihyvää katsoessaan balettia. Tässä omakohtaisessa ja älykkäässä teoksessa hän pohtii, mikä baletissa edelleen kiehtoo meitä, vaikka sen suosituimpien teosten muoto ja kieli ovat muuttuneet vain vähän vuosisatojen kuluessa. Mikä tekee äärimmäisestä hallinnasta ja kurinalaisuudesta kaunista?
Kuinka baletti nousi jaloista päähäni on rakkaudentunnustus baletille ja raadollisen toteava kuvaus kauneuden hinnasta.
Kirjoittajana Raatikainen ruotii baletin historiaa ja sen kummallisuuksia, mutta myös puhuu
kauniisti siitä, mikä baletissa vuosisadasta toiseen kiehtoo. () Raatikaisen kirjaa suosittelen
kaikille niille, joiden lihakset nytkähtelevät Kansallisoopperan suuren näyttämön
katsomossa, kun tanssijat tekevät piruettejaan, ja myös niille, jotka eivät ymmärrä, mistä
koko hommassa on kyse.
Helsingin Sanomat, Aino Frilander, 28.10.2023
Kirjassa avataan kiinnostavasti sitä hyvin outoa maailmaa, jossa balettikoululainen elää, ja taiteen
maailmaa, jossa illuusiot luodaan. Raatikainen käy kirjassa läpi lukuisia kirjoittamattomia sääntöjä
ja tapoja, joita baletti on täynnä. () Onneksi teksti ei typisty kauhistelemaan balettia asiat vain
olivat niin. Kehollinen tapa katsoa maailmaa ja kirjoittaa on kiehtova.
Teatteri ja tanssi + sirkus, Aino Kukkonen, 11.9.2023
Esseetä ja tietokirjaa yhdistelevä Kuinka baletti nousi jaloista päähäni on ajatuksia herättelevä ja
viihdyttävästi kirjoitettu teos, jota voi suositella myös ihmisille, joille baletti on jäänyt
vieraammaksi taidemuodoksi. Kirja antaa hyvän tiivistyksen baletin historiasta, ja Raatikaisen
tanssijan näkökulma ja henkilökohtaiset kokemukset tekevät kirjasta myös helposti lähestyttävän.
Suosittelen!
Kirjavinkit, Titta Lindström, 11.9.2023
Tietokirjallisessa esseeteoksessa pyörähdellään baletin historiassa, tutkimuksessa ja
henkilökohtaisissa muistoissa. Havainnot tanssin ruumiillisuudesta ja ankarasta
kulttuurista ovat kirkkaita; kieli on eloisaa ja parhaimmillaan herkullisen rehevää.
Image, Silvia Hosseini, 7/2023
Raatikainen pohtii syömishäiriöitä, opetuksen metodeja ja sukupuolten epätasa-arvoa. Samalla
hän kuvaa sitä, miltä baletti tuntuu, niin katsojasta kuin tanssijastakin, ja mistä sen lumo syntyy.
Teoksen merkittävä voima on se, että se herättää paljon kiivasta ajatustoimintaa, joka osittain
laajenee koko yhteiskuntaan. Tällaista on hyvä kirjallisuus.
Hämeen Sanomat, Marika Riikonen, 28.6.2023
Raatikainen lopetti baletin yli 20 vuotta sitten. Baletti ei kuitenkaan ole lähtenyt hänestä, eikä
hän ole lopettanut ajatteluakaan; se tihkuu vahvasti tekstin huokosista, ja monissa kohdin
myötäelämisestä ja tekstin jännitteistä nauttimaan pääsevää lukijaa myös naurattaa.
Kulttuuritoimitus, Katri Kovasiipi, 17.4.2023