Käsi jota kerran pitelin
Maalaiskaupungin maa polttaa Lexie Sinclairin jalkojen alla: nuori nainen on valmistunut yliopistosta ja odottaa elämän alkavan. Kun hienostunut Innes Kent ilmestyy kuin tyhjästä Lexien kotikadulle, odottaminen on ohi. Boheemin Lontoon sydämessä, 1950-luvun sykkivässä Sohossa Lexie luo uuden elämän Innes rinnallaan.
Nykyajassa Ted ja Elina vierastavat uutta elämäänsä vastasyntyneen vauvan vanhempina. Elina pelkää menettäneensä kykynsä maalata, ja Tediä kiusaavat omat lapsuusmuistot on jotain joka ei täsmää hänen vanhempiensa kertoman kanssa.
Ted kaivautuu syvemmälle menneeseen vastauksia löytääkseen ja paljastaa kahden naisen muotokuvan: naisten tarinoita erottaa viisi vuosikymmentä ja yhdistää heidän palava tahtonsa elää elämää, joka ei sovi muottiin.
Maggie OFarrellin riipaiseva ja elämää suurempi romaani jättää haukkomaan henkeä. Se palkittiin Costa-kirjallisuuspalkinnolla parhaasta kaunokirjallisesta teoksesta vuonna 2010.
Vanhan valokuvan takaa keriytyy auki salaisuuksia, jotka sitovat elämänpolkuja yllättävästi yhteen.
Haikea tarina rakkaudesta, kuolemasta ja katkeruudesta.
Ilta-Sanomat
Kirja on hyvä, jos se tulee uneen; jos se tulee samanaikaisesti kahden ihmisen uneen, se on todella hyvä.
Tällainen kirja on irlantilaisen Maggie OFarrellin Costa-palkinnon saanut romaani Käsi jota kerran pitelin.
Ennen kaikkea romaani on kuitenkin riipaiseva tarina perheestä ja rakkauden voimasta.
Marjatta Hietaniemi, Keskipohjanmaa
Suositun brittikirjailijan Maggie OFarrelin romaani on hieno kirja siitä, kuinka lapsi järisyttää vanhempiensa elämää, ja kuinka syvästi lapsuus muovaa aikuisuutta.
Me Naiset
Maggie O'Farrell
Lucrezian muotokuva
Hamnet
