fbpx

Nimitysuutinen


Kustannusyhtiö Schildts & Söderströms Ab:n (S&S) toimitusjohtaja, Mari Koli, lopettaa yhtiön toimitusjohtajana toimittuaan tehtävässä yhdeksän vuotta ja yhteensä 17 vuotta yhtiössä.

Koli jatkaa yhtiön palveluksessa Senior Advisorin roolissa vuoden 2023 loppuun taatakseen sujuvan vaihdoksen.

– Hakeuduin kustannusalalle, koska rakastan kirjallisuutta ja lähden nyt kustantajanurani huipulla voidakseni syventyä lukemiseen ja kirjoittamiseen, Mari Koli sanoo.

Hallituksen puheenjohtaja Claes von Heiroth korostaa Mari Kolin suurta panosta koko yhtiölle.
– Hallitus on kiitollinen Marin menestyksekkäästä työstä yhtiön yleisen kirjallisuuden kustannustoiminnan kehittämisessä. Hänen ansiostaan S&S on tänään vahva ja hyvin tunnettu kustantamobrändi, jota kiittävät sekä kirjailijat että lukijat.

Mari Kolin toimitusjohtajakaudella kustantamon kirjallinen strategia on kehittynyt, mistä kertovat sekä ruotsin- että suomenkielisten julkaisujen lukuisat palkinnot ja muut onnistumiset, niin aikuisten kuin lasten- ja nuortenkirjallisuuden alalla.

Hallitus on nimittänyt Nils Saramon S&S:n uudeksi toimitusjohtajaksi 1.2.2023 lähtien. Nils Saramo on johtanut vuodesta 2015 yrityksen suurinta osastoa, S&S Läromedeliä, joka vastaa oppimateriaalien julkaisutoiminnasta, ja jatkaa oppimateriaaliosaston johdossa myös jatkossa.

– Nils Saramo on osoittanut vahvaa johtajuutta S&S:n oppimateriaalien parissa ja on muun muassa vienyt maaliin lukion oppimateriaalien onnistuneen digitalisaatioprosessin. Hallituksella on suuri luottamus siihen, että yritys kehittyy edelleen hänen johdossaan, von Heiroth sanoo.

– Olen todella iloinen nimityksestä, sanoo Mari Koli. S&S on hyvissä käsissä, kun Nils Saramosta tulee toimitusjohtaja, ja Anna Friman ja Mirjam Ilvas jatkavat kustantajina.

– Kuten aina ennenkin, ovat kirjailijat toiminnassamme keskeisessä asemassa, ja S&S Litteraturin ja Kustantamo S&S:n kokeneet kustantajat Anna Friman ja Mirjam Ilvas johtavat yhteistyötä heidän kanssaan. Frimanin ja Ilvaksen rooli ja merkitys vahvistuvat S&S Litteraturin ja Kustantamo S&S:n johdossa, Nils Saramo sanoo.