Ilja Karsikas kirjoitti kuvakirjan vanhempien erosta lapsen silmin

Mistä idea kirjaasi Kahden kodin lauluja syntyi?

– Kirja syntyi pari vuotta sitten tapahtuneen oman eroni jälkimainingeissa. Sulautin kirjan kertomukseen omia tuntemuksiani ja sitä, mitä näin omissa lapsissani tapahtuvan, miten he reagoivat eroon ja kuinka ero näkyi meidän arjessamme. Kirjoitin kirjaan muun muassa sen, kuinka itse rupesin sanomaan joka isäviikon jälkeen ”Nähdään viikon päästä. Olet rakas.”

– Tietysti kirja on fiktiota ja satua ja siinä asiat ovat eri tavalla kuin meidän arjessamme. Ja tämähän on vain yksi erokertomus – jokainen ero on erilainen, eikä kaikilla erossa tietenkään käy näin. Halusin tuoda kirjan kautta toivoa ja jonkinlaisia välineitä käsitellä eroa, jos sellainen tulee vastaan omassa perheessä. Ja toki tämä kirja toimii vaikka iltasatukirjana, vaikka lähipiirissä ei olisi erottukaan.

Millainen prosessi kirjan tekeminen oli? Kulkivatko teksti ja kuvitus käsi kädessä vai syntyikö jompikumpi ensin?

– Sen jälkeen kun olin oivaltanut, että tahdon tehdä kirjan erosta, ihan ensimmäiseksi taisin piirtää luonnoksia muutamista mieleen tulleista kuvista. Sitten luonnostelin päähenkilöitä. Vähitellen aloin kirjoittaa muistiin mieleen tulevia asioita, aluksi aivan lyhyitä fragmentteja ja havaintoja arjesta ja omista tuntemuksistani, eron tuomista ajatuksista. Vähitellen niistä muodostui ensimmäinen tarinarunko.

– Tein koko prosessin ajan rinnakkain sekä uusia tekstiversioita että kuvaluonnoksia ja lopulta valmiita kuvia. Vaikka jotkut tekstikohdat ja kuvat saivat jo aika varhain lopullisen muotonsa, muokkasin silti sekä tekstiä että kuvia aivan viime metreille saakka. Koska kuvakirjassa teksti ja kuvat kommunikoivat aina keskenään ja vaikuttavat voimakkaasti toisiinsa, niiden suhde vaikuttaa koko tarinan tunnelmaan. 

Kirjassa seikkailee pieni hyppyhämähäkki, josta kirjan päähenkilö saa lohtua vaikeassa tilanteessa. Miksi tarinaan valikoitui juuri hämähäkki?

– Mietin, että päähenkilö tarvitsisi avukseen vähän mielikuvitusta ja jonkun satumaisen kaverin, jonka kanssa voisi käydä sisäistä dialogia. Kumppanini, joka luki ja kommentoi moneen kertaan eri versioitani käsikirjoituksesta, ehdotti päähenkilön ystäväksi hämähäkkiä ja erityisesti hyppyhämähäkkiä. Hyppyhämähäkithän ovat ihan todella söpöjä. (Lopullinen kirjan hämähäkki ei tosin näytä ihan oikealta hyppyhämähäkiltä – se on enemmänkin sarjishämähäkki.) Hyppyhämähäkit myös tekevät seittiä ainoastaan itselleen pesäksi, jossa voi luoda nahkansa.

– Itse koin, että eron jälkeen sekä aikuisilla että lapsilla voi olla jollain tapaa turvaton olo ja tarve kasvaa erilaiseksi ihmiseksi kuin aiemmin oli. Sitä kautta päähenkilö alkoi itse kutomaan seittiä, jonkinlaista turvaverkkoa itselleen ja kaverilleen, joka yhdistäisi hänen mielessään kaikki elämän tärkeät elementit yhteen. Siten hän kokisi olevansa turvassa ja valmis kasvamaan vähän isommaksi. Hämähäkki oli siten avain siihen, että kirjan tarina alkoi kulkea oikeaan suuntaan ja elementit loksahtelivat vähitellen sen kautta paikoilleen.

Musiikki nousee tarinan tärkeäksi teemaksi jo kirjan nimessä. Miten se näkyy kirjassa?

– Pohdin kirjan jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että musiikki voisi olla kirjaan sopiva elementti ja ihmisiä yhdistävä asia, jonka kautta voisi käydä läpi vaikeitakin asioita. Musiikki yhdistää myös minua ja omia lapsiani ja on muutenkin tärkeä osa elämääni. Musiikilla on tunteita vapauttava voima ja sillä voi kuvata emotionaalisia asioita ilman sanoja. Vähitellen tarina sai kuitenkin lisää erilaisia tasoja ja musiikki siirtyi kirjassa hieman taka-alalle, ikään kuin taustatarinaksi. Kirjassa lapsen vanhemmat ovat musiikintekijöitä ja heille musiikki on arjessa koko ajan läsnä. Myös lapsen mummot ja paras kaveri harrastavat aktiivisesti musiikkia. Yksi kirjan tärkeimmistä kohtauksista on kuva mummojen laulujuhlasta, jossa musiikin voima ja yhteisön rakastava tuki auttaa päähenkilöä.

– Oma rakkauteni musiikkiin näkyy myös pieninä yksityiskohtina kirjan kuvissa, joista voi bongailla itse fanittamieni artistien levyjä ja julisteita sekä erilaisia soittimia ja kirjan fiktiivisen Love Cries -bändin keikajulisteita ja kultalevyjä.

Millaisen viestin haluat lähettää kirjallasi? Millaisia oivalluksia toivot, että kirjan lukenut vanhempi tai esimerkiksi opettaja saa?

– Minulle kirjan tärkein viesti on, että erosta voi selvitä ja vaikka monet asiat eron myötä usein muuttuvat, useat elämän hyvät asiat myös säilyvät. Eron kautta voi myös löytää elämään uusia ja tärkeitä asioita ja ihmisiä. Halusin tuoda esille myös sen, kuinka tärkeitä tukiverkot ja vertaistuki voivat olla eron keskellä. On tosi hyvä, jos sekä lapset että aikuiset voivat puhua jonkun kanssa erosta ja omista kokemuksistaan. Kirjan päähenkilöllä on kaksi ihanaa mummoa, jotka ymmärtävät ja auttavat häntä vaikealla hetkellä, ovat läsnä, kuuntelevat ja keksivät kivaa puuhaa ja muuta ajateltavaa. Päähenkilön hyvän ystävän vanhemmat ovat myös eronneet, ja he voivat siten jakaa tämän kokemuksen. Sitä kautta heidän ystävyyteensä tulee myös uusia sävyjä. 

– Itselleni eroprosessissa oli todella tärkeää, että sain keskustella omista kokemuksistani muiden eron läpi käyneiden ihmisten kanssa. Myös mielikuvituksen ja musiikin kautta voi käsitellä eron aiheuttamia tunteita. Ei ole mitenkään väärin paeta mielikuvitusmaailmaan, jos arjessa on välillä liian vaikeaa.