Sandström hameessa

Kirjoittaminen on aina roolileikki, pohtii Peter Sandström kolumnissaan.

Peter Sandström 29.2.2016
Peter Sandström

 

 

 

 

Eräänä lauantaina viime vuoden elokuussa pukeuduin hameeseen ja asetuin keskelle markkinahulinaa Uudessakaarlepyyssä. Hame oli punainen, ja päässäni minulla oli samanvärinen hilkka. Minä esitin Punahilkkaa, ja se onnistui kohtuullisesti, sillä erotuksella että minulla oli jalassani koon 44 lenkkarit.
Seuranani minulla oli uusikaarlepyyläinen kirjakauppias Anna, ja hän oli pukeutunut sudeksi. Meidän oli tarkoitus myydä Rööluuvan-kirjaa, jossa tulkittiin klassikkosatua pohjalaismurteella. Se perustui Andrei Huhtalan kirjaan Punis, jossa punahilkan tarina kerrottiin stadin slangilla.
Performanssimme toteutettiin Juthbacka-markkinoilla, jota väitetään maan suurimmaksi kirpputoriksi. Osa ihmisistä tuijotti minua epäuskoisesti, mutta onnistuimme myymään kohtalaisen monta Rööluuvaa, vaikka koipeni olivatkin kalpeat kesän jäljiltä. Eräs vanha tuttuni tuli kuuntelemaan kun luin ääneen. Jälkeenpäin hän totesi:
”Kuulehan, Sandström, näytät jotenkin groteskilta tänään.”
Jälkikäteen ymmärsin, että minuun on aina vedonnut liioittelu, suhteettomuus sekä roolileikit.
Yksi suurimmista hetkistäni tällä saralla oli joulukuussa 1981. Kävin lukiota Uudessakaarlepyyssä, ja abien tehtäviin kuului vuotuisen Lucia-kulkueen järjestäminen. Koska minulla tuolloin oli pisimmät ja vaaleimmat hiukset koko luokalla (tytöt mukaan lukien), ehdotti joku minua Luciaksi. Mikä loistava idea. Kunhan sain poikien jääkiekkojoukkueen ykkösviisikon Lucia-neidoikseni.
Kaikki oli mahdollista. Olimme nuoria.
Lucian päivän aamuna istui koko koulu juhlasalissa ja odotti. Lucia saapui saliin, ja se olin minä. Vanavedessäni kulki viisi parrakasta neitoa.
Jossakin Punahilkan ja Lucian välissä aloin kirjoittaa. Ensimmäisessä kirjassani, novellikokelmassa Plebejerna (1998), on henkilö nimeltä Sandström. En tiennyt sitä vielä silloin, mutta tämä henkilö ilmestyisi vielä usein minun teksteihini. Hän saattaa joskus esiintyä toisella nimellä, ja hän saattaa yrittää piiloutua, mutta siellä hän on. Toisinaan hän on yksisilmäinen, tai kaksisataayhdeksän senttimetriä pitkä, toisinaan hän on sellainen, joka lyö vaimoaan ja lapsiaan. Hän on vanha jalkapallomaalivahti tai kioskinryöstäjä, tai entinen toimittaja; hän on aina aseistakieltäytyjä ja vuosien saatossa hänestä tulee kohtuullisesti menestynyt runoilija.
Niinpä ajan kuluessa runoilijan ääni valtaa tekstini. Runoilija kirjoittaa romaanin Valkea kuulas, runoilija kirjoittaa Laudaturin. Vaikka ennen kaikkea hän haluaa kirjoittaa runoja.
Itse asun nykyään Turussa, mutta joka päivä istun keittiön pöydän ääreen ja juon kahvia runoilija Sandströmin kanssa. Kuinka voit tänään, kysyn. Hän rykii hieman, katsoo ikkunasta ulos Rauhankadulle, jossa joku ulkoittaa koiraa. No, hän sanoo, tämä saa kelvata.

 

9789515239686
Melankolinen romaani miehen rakkaudesta ja elämän absurdeista hetkistä.