Unohdettu runoilija, vaiettu rakkaus – Helvi Juvosen elämäntarina vihdoin esiin
Katri Viitaniemen kirjoittama elämäkerta Kirkas ja hiljainen – Runoilija Helvi Juvosen elämä esittelee suomalaisen kirjallisuuden hiljaisen klassikon ja hänen piiloon jääneen rakkaustarinansa.
Helvi Juvonen (1919–1959) oli runouden uudistaja, modernisti ja näkijä. Hänen kirjallinen perintönsä on jäänyt pitkälti unohduksiin, hänen monella tavalla marginaalisen asemansa vuoksi. Katri Viitaniemen esikoisteos Kirkas ja hiljainen nostaa tämän herkän, terävän ja syvästi hengellisen runoilijan äänen esiin tavalla, joka ei ole ennen ollut mahdollista.
Teos on intiimi, empaattinen ja kulttuurihistoriallisesti arvokas. Se piirtää kuvan ihmisestä, joka eli uskonsa, sairautensa ja seksuaalisuutensa kanssa ajassa, joka ei hyväksynyt mitään näistä ilman ehtoja. Juvosen ja hänen elämänkumppaninsa Sirkka Meriluodon kirjeenvaihto paljastaa kahden naisen rakkauden ja sen, miten rakkaus voi olla paljon muutakin kuin fyysistä läheisyyttä: se voi olla jakamista, hoivaa, yhteistä kieltä ja leikkiä, pyhyyttä.
Kirkas ja hiljainen käsittelee ihmisenä olemisen ydinkysymyksiä: ulkopuolisuutta, uskoa, mielen haurautta ja rakkautta. Viitaniemi nostaa Juvosen marginaalista kirjallisuushistoriamme keskiöön.
Katri Viitaniemi on tehnyt pitkän uran toimittajana ja asuu Juvosen synnyinseudulla Ylä-Savossa. Hän perehtyi Juvosen tuotantoon jo parikymmentä vuotta sitten pro gradu -tutkielmallaan ja palasi aiheeseen muutama vuosi sitten saatuaan tietää, että Juvosen ja Meriluodon kirjeenvaihtoa säilytetään SKS:n arkistossa. Tuo ainutlaatuinen aineisto kahden naisen rakkaudesta sotien jälkeisessä Suomessa on nyt ensimmäistä kertaa laajasti esillä.
Katri Viitaniemi, mitkä ovat kirjasi tärkeimmät teemat?
”Kirjoitan suomalaisen kirjallisuuden historiaa – nimenomaan marginaalien ja katveiden näkökulmasta. Helvi Juvonen eli ja kirjoitti ulkokehällä: hän oli kirjallisessa, sosiaalisessa ja hengellisessä marginaalissa. Nykyään häntä kutsuttaisiin sateenkaarikristityksi, mutta hänen aikanaan sellaisia ei saanut olla olemassa. Halusin antaa äänen sellaiselle ihmisyydelle, joka ei mahdu valmiisiin muotteihin – ja näyttää, miten rikas ja tärkeä se ääni on. Ja ennen kaikkea: halusin kirjoittaa rakkaudesta. Juvosta ei ole pidetty rakkausrunoilijana, mutta hän oli sitä – hänen käsityksensä rakkaudesta ja rakkausrunoudesta oli vain paljon laajempi kuin yleensä ymmärretään.”
