Reetta Niemelä

Reetta Niemelä (synt 1973) on palkittu lastenkirjailija, joka on kirjoittanut lukuisia teoksia ja sarjoja. Hän pohtii teoksissaan erityisesti  vuoropuhelujen mahdollisuuksia ja nostaa esille ekologisia rauhanneuvotteluja niin runon, kuin tiedon keinoin.

Miksi kirjoitat?
Kirjoittamalla pystyn ilmaisemaan ja käsittelemään monimutkaisia asioita. Kirjoittaen voi myös koettaa antaa äänen äänettömille ja hiljaisille asioille ja olennoille. Sekin viehättää, että kirja yhtä aikaa puhuttelee yksilöä ja yhteisöä, liittää lukijoita. 

Miksi kirjallisuus on tärkeää? 
Vertaan joskus itsekseni sekä kirjantekoa käsityöläisen työhön. Se on traditiotietoista silmien ja aivojen hidasta harjaannuttamista, jossa teksti on materiaali ja sen parissa oppii koko ajan uutta. Haluan aina nostaa esille myös kuvakirjan ainutlaatuisuuden.  Se on aivan oma taidemuotonsa, tekstin ja kuvan erityinen symbioosi.
 
Reetta Niemelä

Kuva: Anna Autio Lataa painokelpoinen kuva

Mummojen kirja!