Mikko Silvennoinen
Olen aina tiennyt, että osaan kirjoittaa. Romaanin vaatiman itseluottamuksen kypsyttelyssä menikin sitten parikymmentä vuotta. Viimeisen sysäyksen tälle uudelle polulle antoi Kallion kirjoittajakoulun luovan kirjoittamisen kurssi. Paluuta ei ole. Kirjoitan sisäisestä pakosta ja se on samalla nautinto sekä piina. Ilmaisultani olen varmaankin enemmän maksimalisti kuin minimalisti, mutta kirjoittaminen on hionut pahimmat koukerot lauseista. Mikään ei voita sitä nautintoa, kun sanat tipahtelevat oikeaan paikkaan lauseissa ja lauseet sivulla. Kirjoittajakoulussa opin myös ottamaan vastaan kritiikkiä, silloinkin kun sanat omasta mielestä ovat juuri niissä kohdissa missä pitääkin. Erittäin hyödyllinen taito kirjailijalle. Minulle parasta kirjallisuutta on sellainen, joka yhdistää esteettisen nautinnon, psykologisen syvyyden ja joka sanoo maailmasta jotain sanomisen arvoista.
Miksi kirjoitat?
Mitenkäs Maya Angelou sen sanoikaan? Ei ole mitään niin tuskallista kuin kertomistaan odottava tarina sisälläsi, tai jotain sinne päin.
Miksi kirjallisuus on tärkeää?
Paitsi että taiteella on itseisarvo, kirjallisuus on erityistä tajunnallisessa syvyydessään. Sanokoon kuka tahansa mitä sanoo, kirjallisuus lisää empatiakykyä ja tekee sielulle hyvää. Minkään muun taidemuodon kautta ei pääse niin syvälle toisen ihmisen mielen sopukoihin. Kirjojen lukeminen on yksinkertaisesti terveellistä ja syvästi inhimillistä. Terveellisyydestä on varmaan jo tieteellistä näyttöäkin, jos sellaista kaipaat. Niin.
