Mari Uusivirta

Olen vapaa toimittaja ja kirjoittaja Tampereelta. Tarinankertoja olen ollut pienestä pitäen, journalisti vuosikymmenen. Freelancerina kirjoitan erityisen mielelläni yhteiskunnallisista ilmiöistä ja tasa-arvon teemoista. Juttujani on voinut vuosien varrella lukea esimerkiksi Docventuresin verkosta, Kauppalehdestä ja Helsingin Sanomista. 
Toimittamisen lisäksi olen aiemmin mm. ollut kaksi vuotta lukiolaisten lehden Improbaturin toimitussihteerinä, kirjoittanut ja editoinut työryhmän kanssa Wahlroos epävirallinen elämäkerta -teoksen (Into 2013) sekä tutkimusavustanut Suomen rikkainta promillea tarkastelleessa tutkimuksessa. Pidän puhumisesta niin yleisön edessä kuin kupillisen äärellä. Journalistina tärkein tehtäväni on kuitenkin kuunnella muita ja jakaa heidän näkökulmiaan.
Mieleenpainuvin projektini on ollut Uusi Inari, pop up -paikallislehti, jonka päätoimittaja olin. Teimme seitsemän kollegan kanssa onnistuneen joukkorahoituskampanjan ja asuimme kevättalven 2015 Ivalossa. Raportoimme paikallisille tärkeistä ilmiöistä ja ihmisistä.
 

Vaikuta!