Katriina Huttunen

Olen suomentanut pohjoismaista kirjallisuutta vuodesta 1988 lähtien. Käännöskirjallisuuden ammattilaisena olen siis pitkän linjan kehäraakki, mutta esikoiskirjailijana näin eläköitymisen kynnyksellä vasta taipaleeni alussa. Mielestäni se on oivallinen hetki olla lopettelija ja aloittelija. Lapseni itsemurha laukaisi minussa salaa uinuneen oman kirjallisen ilmaisun vietin, ja mitä enemmän perehdyn kuolemaa koskettelevaan kirjallisuuteen ja tutkimukseen, sitä enemmän haluan ottaa kantaa. Työnnän siis nokkani aiheeseen josta uskon tietäväni ja oppivani jotakin. Kuoleman kaltainen keskeinen teema ei ehdy. Se vaatii ja myös armollisesti sallii yhä uusia näkökulmia ja havaintoja, ja samalla kun käsitän, käsittelen ja käsitteellistän omaa menetystäni, löydän analogioita joista ammentaa. Itsemurhasta, kuolemasta ja surusta on pakko kirjoittaa. Minulla ei ole muita vaihtoehtoja. Kirjoittaminen ei ole minulle terapiaa, se on ajatusten järjestelyä ja jokapäiväistä surussa elämistä. Kirjoitan dokumenttipohjaista autofiktiota. Se on helpointa ja vaikeinta, varsinkin kun se kiertyy oman lapsen kuoleman ympärille ja ponnistaa elämäntilanteesta jossa kukaan ei haluaisi olla. Minä olen siinä tilanteessa. Siksi kirjoitan. Siitä kirjoitan.
Katriina Huttunen

Kuva: Miikka Pirinen Lataa painokelpoinen kuva

Lumisisko

Surun istukka

Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin

Kurre Keikari ja popcornit

Lähimmäisen huhtikuu

Lohikäärmeunia

Köyhän lokakuu