Karoliina Pertamo

Karoliina Pertamo on suomalainen kuvittaja, joka kuvitti ensimmäiset kirjansa vuonna 2010. Hän on valmistunut kuvaamataidon opettajaksi Taideteollisesta korkeakoulusta ja opiskellut kuvataidetta Bordeauxssa Ranskassa.
"Piirrän koska se on minulle olemassa olemista. Se kertoo kuka olen. 
Piirtäessäni tunnen olevani kotonani ilman suuria ponnisteluita ja stressiä."

Palkinnot
Finlandia Junior -ehdokkuus 2015 kirjalla Hämärinkäinen (kirjoittanut Mila Teräs)
Suomen edustaja Bratislavan kuvitusbiennalessa vuosina 2013 ja 2015.
Finlandia Junior -ehdokkuus 2014 kirjalla Olga Orava ja Metsän salaisuus (kirjoittanut Mila Teräs).
Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkintoehdokkuus 2014 kirjasta Råttan Bettan och masken Baudelaire (teksti Annika Sandelin). 
SLS palkinto 2014 kirjasta Råttan Bettan och masken Baudelaire (teksti Annika Sandelin). 
 
Karoliina Pertamo

Lintu sanoo

Oivan tie

Lintunaapurini

Oivan laiva

Pupu tykkää

Oivan pallo