Janne Ahjopalo
Olen kuullut useammalta ihmiseltä, että minulla on maailman oudoin huumori. Höpsistä.
Ihailen vanhempiani, jotka arvostivat jo 1970-luvulla feminismiä, ekologisen maltillista elämäntapaa, monikulttuurisuutta ja pasifismia. Tiedon lähestyvästä maailmanlopusta sain jo äidinmaidosta ja sen, että joulupukkia ei ole olemassa.
Arvostan peruspuurtajia ja introvertteja, jotka perehtyvät huolella työhönsä tehden sen tunnollisesti ja taitavasti. He jäävät varsinkin nykyaikana helposti kiitoksitta. Pidän ajatuksesta, että työ puhukoon puolestaan.
Kirjat ovat kulkeneet matkassani pikkuisesta asti. Kävin synnyinpitäjässä Ristiinassa tiuhaan kirjastoautossa. Erään kerran kuljettaja avautui minulle oudosta asiasta. Kun kirjastoauto ajoi pitkin mutkikkaita teitä, hyllystä putosi kurveissa aina sama kirja. Siitäkin huolimatta, vaikka kuljettaja vaihtoi sen paikkaa hyllyssä. Tuo kirja oli Franz Kafkan.
Pidän kissoista. Valitettavasti pitkäaikainen kissaystäväni Rolle siirtyi vuonna 2018 manan majoille. Rolle tunnettiin valkoisista karvasaappaistaan ja valkoisesta hännänpäästä. Aivan kuin hännänpää olisi ollut kastettu maalipönttöön. Moni on ihmetellyt, kun kirkkoon kuulumattomana olen julistanut, että "Rolle on nyt varmaankin Jeesuksen luona".
Miksi kirjoitat?
Kirjoittaminen kirkastaa ajattelua. Tosin kun sanoja ilmaantuu paperille, huomaan, että tämäpä olikin monimutkaisempi asia kuin se ajatuksen asteella oli.
Miksi kirjallisuus on tärkeää?
Kirja on parhaimmillaan ikkuna parempaan elämään.
