Ina Westman
Aloin kirjoittaa ensimmäistä kirjaani 6-vuotiaana isän kirjoituskoneella, koska en osannut kirjoittaa vielä käsin. Kirja oli Tiina-sarjan inspiroima ja jäi lyhyeksi. Teini-iässä lähetin tekstejäni Nuoren voiman liittoon, josta tuli hyvin ystävällinen ja kannustava palaute itseltään Kari Hotakaiselta. Olen siitä lähtien ollut Hotakaisen fani. Esikoiskirjan ilmestymiseen meni sen jälkeen vielä 30 vuotta, mutta se ei johdu Hotakaisesta. Elämään ilmestyi muita ja yllättäviäkin polkuja, joiden kautta päädyin lopulta töihin kirja-alalle. Elämässäni kaikki tiet näyttävät vievän kirjaan.
Kirjafriikkinä olen ollut ystäväpiirin kirjavinkkari aina. Ystävä ehdotti, että perusta kavereille kirjablogi suosituksia varten, vaikka blogit olivat silloin ihan uutta enkä tiennyt niistä mitään. Bloggaaminen tuntui omalta jutulta heti ja Inahduksesta tuli yllättäen aika suosittu. Lukijat alkoivat toivoa minulta kirjaa, mutta tarina puuttui. Ei minulla ollut mitään niin kiinnostavaa sanottavaa, että sitä kukaan jaksaisi kirjana lukea. Kirjallisuustieteen maisterilla rima oli korkealla, kaikkihan on maailmassa jo kirjoitettu. Sitten tuli mies ja lapsi ja toinen. Tuli tarina, joka oli pakko kirjoittaa ja josta syntyi esikoiskirjani Syliin (Kosmos 2016). Hoitovapaalla oli aikaa ja intoa kirjoittaa myös toinen romaanini Henkien saari (Kosmos 2018). Kun tulppa oli kerran irrotettu, tarinoita alkoi nelikymppisellä syntyä vähän kaikkialla. Ystäväni Katja Lahti keksi, että perustetaan fiktioblogi. Vastustelin, mutta Katja oli sitkeä ja kysyi mitä meillä olisi menetettävää. Arvelin, että varmaankin vain maineemme, eikä siitäkään ole paljon jäljellä. Perustimme Pienen novelliblogin, jolle vastoin kaikkia odotuksia löytyi lukijoita. Novelliblogistakin syntyi lopulta kirja, koska elämässä yksi tarina näyttää johtavan toiseen. Kari Hotakaiselle lähetettyä tekstiä ei ole enää tallessa, onneksi.
