Agneta Rahikainen

Agneta Rahikainen syntyi vuonna 1963 ja asuu Helsingissä. Hän elättää itsensä Svenska litteratursällskapetin ohjelmapäällikkönä, ja vastaa työssään mm. kaikista suomenruotsalaisen kirjallisuuden esiintymisistä Göteborgin ja Helsingin kirjamessuilla. Hän on väitellyt kirjallisuustieteen tohtoriksi vuonna 2014 Södergran-myytin rakentamisesta kirjallisuushistoriassa. Hän on myös julkaissut teoksia Södergranista, Henry Parlandista sekä Johan Ludvig ja Frederika Runebergista.
 
Miksi kirjoitat?
Minua ajaa lukemaan parantumaton uteliaisuus kuolleita runoilijoita ja myös muita historiallisia henkilöitä kohtaan. Minusta historia ja mennyt aika ovat yhtä jännittäviä, elleivät jännittävämpiäkin kuin kuvitteellinen kirjallisuus. Minua kiinnostaa koota vanhoista kirjoista, päiväkirjoista, käsikirjoituksista ja valokuvista noukkimiani tiedonmurusia luettavana tarinana johdonmukainen kokonaisuus. Kirjailijamyyttien tonkiminen on ehdottomasti minun erikoisalaani. Kaikilla, jopa runoilijoilla on inhimillinen puolensa.
 
Miksi kirjallisuus on tärkeää?
Ilman kirjallisuutta kieli, kulttuuri ja historia köyhtyvät. Lukeminen on välttämätöntä!

Tietokirjailija: Miten valitset aiheesi?
Kirjoitan sellaisesta, mikä kiinnostaa minua, todellisista ihmisistä. Toivon pystyväni tekemään heille oikeutta, etten loisi uusia kirjailijamyyttejä.
 
 
Palkintoja
Tiedonjulkistamisen palkinto 2003
Ruotsin Akatemia 2009
Svenska litteratursällskapet 2010
Vuoden 2014 Kanava-palkinto ehdokas perustelulla: Vahvan kirjailijaelämäkertavuoden merkkiteos kertoo Edith Södergranin kautta miten suomalainen modernismi sai alkunsa. Kirjailijan poikkeuksellinen elämä tavoitetaan ja piirretään lukijan eteen. Södergranin suhde Venäjään ja Eurooppaan avaa lukijalle näköaloja venäläiseen nykypolitiikkaan.
Vuoden Historiateospalkinto 2015, kunniamainita: Nuorena kuollut Södergran oli omintakeinen ja ristiriitainen runoilija, josta on rakennettu myytti modernismin airuesta. Rahikainen kaivaa pala palalta esiin oikean ihmisen.
 
Agneta Rahikainen

Kuva: Helen Korpak Lataa painokelpoinen kuva

Edith Södergran – Elämä

Maailma on minun