Voiko ilman sydäntä elää?

Nainen heittää sydämensä ulos. Elämä sen kanssa on käynyt mahdottomaksi: sen takomista ja muljahtelua, sen vaatimuksia ja levottomuutta ei voi enää kuunnella. Hän on yrittänyt hiljentää sydämensä raskaalla työllä, piiskaamalla sitä, olemalla sille kova. Nainen on rakastunut monta kertaa. Hän on kuvitellut, että rakkaudet ovat erilaisia, mutta jokainen rakkaus ottaa saman muodon, etenee joka kerran samalla tavalla, vääjäämättä kohti loppuaan. Lopulta hän jää yksin, ja sitten tulevat hait.
Tummasävyinen ja surrealistinen esikoisromaani tutkii rakkaudenkaipuuta omintakeisesti ja pelottomasti.

Raisa Omaheimo on helsinkiläinen taiteilija, joka on käsitellyt yksityisen ja yleisen rajapintoja näytelmäkäsikirjoituksissaan Läski ja Häiriö. Sydän on hänen esikoisromaaninsa.

Osta

30.00 €

Omaheimo sanoittaa tuoreesti hetkiä ja tunteita. Tuokiot piirtävät lukijan eteen tuttuutta: noin minuakin koskettiin, noin minäkin näin rakkaani, noilla sanoilla häntä halusin, noin lohduttomuus minussakin tuntui, noin me kaikki toistamme itseämme. Romaanin vino huumori saa nauramaan ääneen, ja sivua kääntää odottaen yhä uusia oivalluksia. 
Katja Sipilä, Anna-lehti

Omaheimon teoksissa yksityinen toimii yleisen peilinä. Sydämenkin pyrkimyksenä on osoittaa sortava rakenne tapausesimerkillä. Yhteiskunnallisen näkökannan ohella ääneen pääsee myös inhimillinen nähdyksi tulemisen tarve.
Laura Kärkäs, Etelä-Suomen Sanomat

Vielä teoksen lopussakin on koukku, joka liittyy minäkertojan ainaiseen epäluotettavuuteen. Matkan varrella  nainen  on  toistuvasti katsonut itseään ulkoapäin ja muuttanut tarinaansa, mutta mikä lopulta on totta? Sanotaan, että vanheneminen tuo elämänviisautta, mutta onko kyse sittenkin  välinpitämättömyydestä? Romaani loppuu yhtä tehokkaasti kuin alkoikin, mutta tällä kertaa metafora vie meren syvyyksiin. 
Mari Viertola, Turun Sanomat
 

Teos tavoittaa hyvin tunteiden piripintaisen täyteyden ja kertojansa emotionaalisen totuuden. Kun oma suunta alkaa olla hukassa, nainen löytää itsensä kassalta maksamasta kadulla rahaa anelleen ihmisen ruokaostoksia. Teksti herättää assosiaatioita Aulikki Oksasen tai muinaisen roomalaisen Catulluksen (n. 8454 eKr) lyriikkaan, joskin Omaheimo vie tyyliään naivismiin ja rikkoo omintakeisesti realistisen proosakuvauksen pakkopaitaa.
Maija Jelkänen, Hämeen Sanomat

Raisa Omaheimo