Taru Silmäterästä-romaanisarjan neljäs ja viimeinen osa

Taistelu Silmäterästä vie Mirandan ja Sirkan valtakunnan läntisiin osiin, yli viljavien, keväisten peltojen aina Kuningattaren kaupunkiin, jossa kadut on päällystetty helmillä. Kuningattaren palatsista he löytävät erikoisen akvaarion ja palapelin palat asettuvat paikoilleen. Viimein he saavat tietää, kuka Iberis todella on, ja mitä hän on koko ajan tavoitellut. Miranda ja Sirkka lähtevät vielä kerran merelle, tällä kertaa kuningattaren laivalla. Lopulta heille selviää, mitä on tapahtunut kaikille heille, jotka katosivat etsiessään Silmäterää. Kukistaja on suuri lukunautinto kaikille, jotka ovat seuranneet Mirandan ja Sirkan seikkailuja Taru Silmäterästä-sarjan alusta lähtien.
 

Osta

26.00 €

Pohjanmaalta  Ahvenanmaalle asettuneen Karin Erlandssonin tetralogian päätösosassa  kirkastuu se, mistä oli koko ajan kyse: sadun muotoon sovitetusta riippuvuuskertomuksesta. Silmäterä-helmi  voisi  yhtä  hyvin  olla pullo tai piikki tai, vähemmän raadollisesti, työ. Tai niin aikuislukija tarinan tulkitsee. Sillä näinhän fantasiakirjat tuppaavat tekemään: käärivät jännittävään seikkailuun ja kiehtovaan  mielikuvitusmaailmaan jotain suurta ja raskasta ja antavat sitten, pikkuhiljaa matkan varrella, välineitä sen käsittelemiseen. Mutta seikkailun voi myös lukea vain seikkailuna, antautua tarinan käänteille ja uppoutua fantasiamaailman eläinlajien ja ruokien ihasteluun.
Arla Kanerva, Helsingin Sanomat
 

Kukistaja on moderni ja ajoittain julma taru, johon on ammennettu perinteisiä vaikutteita kirjallisuudenhistorian suurnimiltä, kuten Astrid Lindgreniltä ja J. R. R. Tolkienilta.
Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuorten kirjallisuuspalkinto, raadin ehdokkuusperustelut
 

Erlandsson onnistuu  näyttämään fantasiamaailmassa sellaisen selviytymiskertomuksen, joka on suoraan sovellettavissa oikean maailman kärsimykseen. Se, että saduissa asiat saadaan ratkaistua, luo toivoa. Kaikkien riippuvaisten läheisillä on sitä myöskin, sairastumisvaarastaan huolimatta. Taru Silmäterästä on komea sarja, joka kasvaa edetessään.
Mari Viertola, Turun Sanomat
 

Karin Erlandsson


Karin Erlandsson & Peter Bergting

Yöjuna

Karin Erlandsson

Vuorikiipeilijä

Karin Erlandsson

Helmenkalastaja