Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin
Carlin kirja
Maaliskuussa 2015 Naja Marie Aidtin poika Carl kuoli onnettomuudessa, vain 25-vuotiaana. Kirja kuvaa ensimmäistä vuotta musertavan puhelun jälkeen: se on sekä selonteko elämästä lapsen menetyksen jälkeen siitä miten murhe muuttaa käsityksen todellisuudesta, toisista ihmisistä ja ajasta että kirja kielestä itsestään, runoudesta, menetyksestä ja rakkaudesta.
Kuinka lähestyä mahdotonta, kirjoittaa omasta menehtyneestä lapsesta? Kirjan katkelmallisessa muodossa toistuu menetyksen aiheuttama repeämä elämän jatkumossa, kuten myös yritys poimia palaset ja rakentaa niistä jotain uutta. Lyhyet, poikaa puhuttelevat kertovat osuudet, runot ja päiväkirjakatkelmat vuorottelevat kirjallisten lainausten ja Carlin omien merkintöjen kanssa. Moniääninen ja -muotoinen kirja vastustaa tarkkarajaisia määritelmiä ja riipaisee surullaan ja kauneudellaan.
Olen aika mykistyneessä tilassa väkevän kirjan jäljiltä. Suren ja pelkään. Tiedän, että tällaisia kirjoja tarvitaan elämästä selviytymisen avuksi, ne ovat tapa käsitellä käsittämätöntä, peruuttamatonta.
Blogi, Tuijata
Carlin kirja on hypnoottinen. Sitä ei voi laskea käsistään. Lukeminen ikään kuin pitää Carlia elossa. Lukeminen on kunnianosoitusta Carlin elämälle. Kunnianosoitusta Naja Marie Aidtille ja elämälle, ihmisen kyvylle selviytyä.
Blogi, Reader, why did I marry him?
Aidt tekee suuren palveluksen sanoittaessaan kaikkein kipeintä. Kielellisesti kirkkaassa ja raá an tunteilemattomassa teoksessaan Aidt avaa sellaista, joka jättää lukijaan pysyvän jäljen.
Anni Valtonen, Helsingin Sanomat
Aidt kirjoittaa niin surusta kuin rakkaudestakin. Lukija on hänen rinnallaan, samalla etäällä ja intiimin lähellä, kivun ja surun sisimmässä.
Lady Dandy kulttuuriblogi
Pelotti ottaa koko kirjaa lukuun, silti en voinut olla lukematta. Pysähtyä piti monesti, itkeä kertojan tahdissa, sulkea kirja ja katsoa ikkunasta tai sisälle omaa elämää.
Kaikkia värejä -blogi
Lukukokemuksena se jättää jälkeensä henkisen vapinan ja muistuttaa vanhemmuuden niistä puolista, jotka eivät ole neuvoteltavissa elämän kanssa. Paradoksaalisesti silti kirjan viimeisiltä sivuilta löytyy lohtu, kun Aidt toteaa, että Tässä kuolemanhiljaisessa hetkessä on mahdollista elää. Lapset ovat aina läsnä ja ajatuksissamme, niin elävät kuin kuolleetkin. Jokin arvoituksellinen rauha tämänkin kanssa on löydettävissä, rakkauden uudessa ulottuvuudessa.
Tuhansia sivuja -blogi
Aidtin koskettava kirja tuli minulle läheiseksi. Kirjasta tuli minulle tärkeä palanen omassa surutyössäni.
Kirjojen kuisketta -blogi