Åkerbladin fantastinen runomaailma muistuttaa Markku Paasosen ja Saila Susiluodon 2000-luvun alun proosarunojen poetiikkaa. Samaan aikaan sanasto on ajattomuuden tuntuun pyrkivää – aforistinen runokieli kurottaa kohti Mirkka Rekolan ilmaisua ja tematiikkaa. […] Huolenpitojen kieli on viehkeää. Sen näennäinen raukeus kätkee kuitenkin alleen malttamattoman rytmin: Åkerblad pudottelee ajatuksia ja mielikuvia kuin pikkukiviä sormiensa välistä.
Johanna Osváth, Helsingin Sanomat
Huolenpitoja kuvaa nyky-yhteiskunnan syvästi kieroutunutta suhdetta hyvinvointiin, oli kyseessä sitten ihmislajin, toislajisten tai luonnon hyvinvointi. Pahimmillaan ollaan tilanteessa, jossa suorittamisen tarve lähtee ihmisestä itsestään. Teos herättää kysymään, millaisessa maailmassa elämme. Millainen on maailma, jossa lepääminen on radikaali teko.
Marissa Mehr, Turun Sanomat
Huolenpitoja luo rikkaan kylpylämaailman, joka paljastaa itsestään lisää jokaisella uudella vierailulla. Anna Hollingsworth, Kulttuuritoimitus
Proosaa ja runoa yhdistelevän teoksen lukeminen on kuitenkin lepohetki itsessään. Lukiessani haaveilen matkasta teoksen miljööseen, maagiseen vuoristokylpylään, jossa saa rentoutua moreenimarenkialtaassa ja karhumuorin altaassa.
Ulla Lehtinen, Kotiliesi
Eeva Åkerblad
Eeva Åkerblad (s. 1990) on syntynyt Teuvalla ja asuu Jyväskylässä. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta pääaineenaan kirjallisuus ja on opiskellut myös luovaa kirjoittamista. Åkerblad työskentelee kirjailijana ja kirjoittamisen ohjaajana. Hän on kiinnostunut erityisesti huolenpidon ja hoivan teemoista sekä proosan ja runouden rajapinnoista.
Lisätiedot
ISBN | 9789515255549 |
---|---|
Julkaisuvuosi | 2022 |
Formaatti | E-kirja, Kovakantinen |
Sivumäärä | 106 |
Äänen kesto | |
Ikäryhmä | |
Kirjailija | Eeva Åkerblad |