fbpx

En voi sua unhoittaa poies

32,00 

Alin hinta 30 päivään:
32,00 €
Tuotetunnus (SKU): Ei saatavilla/-tietoa Osasto:
Arviot

(--) koin olevani tämän tarinan kanssa turvassa. Toiset asiat lutviutuvat välillä vähän turhankin helposti, toiset asiat eivät meinaa selvitä millään, mutta pääasia on, että tapahtumat etenevät jouhevasti - ja draamaa riittää vaikka kahden pienen pohjoismaisen kaupungin tarpeiksi. Ja onhan tämä kirja myös erittäin hyvin kirjoitettu. Paksu teos jaksaa kyllä pitää aika hyvin otteessaan alusta loppuun saakka. Suosittelen siis ehdottomasti historiallisen viihteen ystäville - ja Oulua rakastaville.

Viivi, Kirjailuja-blogi

Oulu tuo kaivattua vaihtelua kotimaisten historiallisten romaanien miljööseen, sillä on virkistävää lukea Perämeren rannikon elämästä sen sijaan, että liikuttaisiin aina Etelä-Suomessa. Romaanin kieleen antaa oman leimansa kahtiajako ruotsia puhuvien porvareiden ja köyhempien suomalaisten välillä. Vähäaho luo pohjoispohjalaisella murteella henkilöhahmojen puheenparteen aitouden tuntua. Erityisesti Emerentia kiinnittää huomioita luokkaeroihin, mutta hänen havaintonsa eivät ole ylitseampuvan nykyaikaisia, vaan sellaisia, jotka istuvat hyvin ajankuvaan. Juonenkäänteitä ei vyörytetä lukijan eteen hirveällä kiireellä, sillä kerronnassa on vanhanaikaista verkkaisuutta varsinkin romaanin alkupuolella. Vaikka rakkausromaanin loppuratkaisu ei pääsekään yllättämään, Vähäaho onnistuu saamaan henkilöhahmoihinsa ilahduttavasti syvyyttä.

Heidi Kuosmanen, Savon Sanomat

Anu Vähäahon upea esikoisteos En voi sua unhoittaa poies sijoittuu 1820-luvun Ouluun. Päähenkilö on porvarisneito Emerentia, joka muistuttaa Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon Elizabethia. Emerentia on sanavalmis ja oikeudentuntoinen – eikä pidä hyviä naimakauppoja elämänsä päämääränä vaikka on jo 25-vuotias. Silti hänenkin on valittava tiensä rakkaudessa.

Anna-lehti
Kirjailija
Anu Vähäaho

Anu Vähäaho (s. 1977) on oululainen psykoterapeutti. Hän työskentelee yrittäjänä ja on kirjoittanut harrastuksenaan lapsesta saakka. Esikoisteosta En voi sua unhoittaa poies inspiroi hänen oman kotikaupunkinsa historia, ja se syntyi alun perin joululahjaksi ystävälle.

Lue lisää

Lisätiedot

Lisätiedot

ISBN

9789515259769

Julkaisuvuosi

2023

Formaatti

E-kirja, Kovakantinen, Äänikirja

Sivumäärä

445

Äänen kesto

Ikäryhmä

Kirjailija

Anu Vähäaho

Lukija

Sanna Majuri