Riina Katajavuori


Riina Katajavuori on helsinkiläinen kirjailija ja runoilija. Hän on kirjoittanut kuusi runokokoelmaa, yhden novellikokoelman Kirjeitä Jekaterinburgiin sekä kolme romaania, joista viimeisin on Wenla Männistö (Tammi 2014). Katajavuoren runoja on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle. Lastenkirjoja Katajavuori on julkaissut yhteensä kahdeksan. Yhdessä kuvittaja Salla Savolaisen kanssa hän on aiemmin tehnyt kirjat Pentin aprillipäivä (Tammi 2002), Pentti Kanariansaarilla (2006), Pentti miesten Lapin-reissulla (2008), Pentti ja kitara (Tammi 2013) sekä suomalaisten lapsiperheiden koteja kuvaavan teoksen Mennään jo kotiin (Tammi 2007).  Pentin aprillipäivä ja Pentti Kanariansaarilla käännettiin tanskaksi. Mennään jo kotiin käännettiin saksaksi. Muita Katajavuoren lastenkirjoja ovat mm. Onerva kokkaa (kuvittaneet Anne Vasko ja Erika Kallasmaa, Tammi 2012) ja Herra Paasio (kuvittanut Liisa Kallio, Karisto 2014).
Katajavuori opiskeli Helsingin ja Edinburghin yliopistossa ja valmistui filosofian maisteriksi 1995. Hän on opettanut kirjoittamista mm. Palmeniassa ja Sodankylän Revontuli-opistolla sekä kirjoittanut kolumneja useisiin lehtiin (Martat, Lapsen maailma, Kaksplus, Hyvä Terveys, Helsingin Sanomat). Hän harrastaa mm. laulunsanoitusten kirjoittamista. Katajavuori on osallistunut runokäännöstyöpajoihin Shetlannissa ja Sloveniassa sekä esiintynyt mm. Japanissa, Kanadassa, Siperiassa sekä lukuisissa Euroopan maissa. Vuonna 2013 sikermä hänen runojaan ilmestyi arvostetussa englantilaisessa antologiassa Oxford Poets 2013.

Miksi kirjoitat?
Olen sekava ajattelija. Kun ajattelen paperilla, ymmärrän himpun verran paremmin, mistä oli kyse. Rakastan sanojen luomaa aikaa ja ajan pysäyttämistä ja ajan veivaamista sanoilla. 

Miksi kirjallisuus on tärkeää?
Koska ilman sitä olemme kuin lastut lainehilla, ajelehdimme vailla kiintopistettä, emme tiedä mihin menemme tai mistä tulemme. Kirjallisuus auttaa itkemään, nauramaan, tuntemaan suuria ja viheliäisiäkin tunteita. Kirjojen avulla voi elää monta elämää ja matkustaa minne vaan, mihin aikakauteen tahansa. Kirjallisuus sanoittaa asioita, joita minussa on, mutta joita en tiennyt minussa olevan.

Kuvaaja: Jaanis Kerkis

Kuvapankkiin

Teokset