Pia Koponen

Aloitin teatteriharrastuksen 7-vuotiaana. Näyttelin aktiivisesti lahtelaisessa lasten ja nuorten Timotei-teatterissa vuosina 19841997. Kun ikää oli 16, aloin myös ohjata ja käsikirjoittaa saman teatteriryhmän nuorempia toimijoita.
Olen perehtynyt improvisaatioteatteriin vuodesta 1998 lähtien sekä Suomessa että ulkomailla, mm. Kanadassa ja USA:ssa. Olen ohjannut ja opettanut improvisointia, improvisaatioteatteria ja kaikkea siihen liittyvää kaupunginteattereissa, kansanopistoissa, oppilaitoksissa, yrityksissä ja yhteisöissä jo 16 vuotta.
Polkuani ovat tahdittaneet opinahjojen osalta musiikkiluokat, kuvataidekoulu, kuvataidelukio, kulttuuriohjaaja- ja kulttuurintuottajaopinnot, sekä teatterin ja draaman tutkimuksen opinnot Tampereen yliopistossa. Vuosien aikana olen täydentänyt osaamistani opiskelemalla mm. NLP:tä (neurolingvististä prosessointia) ja ratkaisukeskeistä työnohjausta. Vapaa-ajallani esiinnyn aktiivisesti tamperelaisen Improvisaatioteatteri Snorkkelin riveissä, erakoidun välillä mökille, piirrän ja maalaan ja nautin metsässä hortoilusta.
Ammatiltani olen vuorovaikutus- ja asiakaspalvelukouluttaja (FM, NLP Associate Trainer). Lisäksi toimin Tampereen nuorisoteatterin ohjaajana ja nuorten työllisyyspalveluissa, esiintymistaidon valmentajana. Painotan kaikissa koulutuksissani käytännönläheisyyttä. Tavoitteeni on, että asiakkaani saa omaan arkeensa konkreettisia työkaluja hauskan varjolla!
Miksi kirjoitat?
Kirjoittaminen on minulle keino jäsentää omia ajatuksiani. Sen avulla tutkin, jäsennän, pohdin ja oivallan. Se on intohimo. Se on luvallinen pakomatka omaan mielenmaailmaan. Se on laatuaikaa itsen äärellä.
Miksi kirjallisuus on tärkeää?
Kirjallisuus herättää ajatuksia. Se aktivoi maailmoja maailman sisällä. Se tarjoaa uusia näkökulmia, lisää tietoa, ja tahtoa tietää lisää. Tarinat tulevat kuulluiksi ja koetuiksi. Samalla se ruokkii uusia tarinoita ja antaa avaimia elämään.
Pia Koponen

Kuva: Petra Tiihonen Lataa painokelpoinen kuva

Lupa mokata