Pakko yrittää kir-

Märta Tikkanen sanoo kirjeissään mielipiteitään, paljastaa tunteitaan,eikä kaunistele mitään.

Eeva-Kaarina Kolsi, Ilta-Sanomat

… purkautumisen tarve on ollut suuri, ja Märta Tikkasen kirjeet koskettavat juuri siksi, poikkeuksellisella rehellisyyden pakollaan. Avoimesti feministiksi julistautunut kirjailija ilmoittaakin ensimmäisistä kirjeistä lähtien kirjoittavansa ulos yöminänsä vihaa, jota päiväminä ei pysty edes näyttämään, saati käsittelemään.

  Mari Viertola, Turun Sanomat  

Yleensä kirjeenvaihtokirjat on koottu niin, että niistä löytyy kahden ihmisen välinen keskustelu. Pakko yrittää kir- -teoksesta erityislaatuisen tekee se, että siihen on valikoitu joukko Tikkasen sekä Mobergille että Stenbergille erikseen lähettämiä kirjeitä, mutta heidän vastauksensa on jätetty pois. Lukija joutuu täydentämään aukot ja keksimään, mitä ystävät ovat mahtaneet kirjoittaa takaisin. Syntyy jännittävä leikki: pääsee mukaan siihen hetkeen, kun Tikkanen istui – näin kuvittelen – perinnöksi saadun Tiffany-lampun kajossa, työpöydän ääressä ja kirjoitti kirjeitä tietämättä itsekään, mitä vastauksia tulisi saamaan, milloin ja kuinka pitkästi. Tässäkin asiassa Märta Tikkanen on edelläkävijä.

Koko Hubara, Apu

Tikkanen käy läpivaikeaa avioliittoaan, lastensahuolia, äitiydenvaatimuksia ja kirjailijan elämää. Osansa saavat suomalainen ja ruotsalainenkulttuurielämä sekä kriitikot. Naistaiteilijoiden asema on läsnä läpi vuosikymmenten. Kirjekokoelma antaa luonnollisesti eniten Tikkasensa jo entuudestaan tunteville. (--) Kaunistelemattoman rehellistä tekstiä.

Kirsi Jääskeläinen, Ilta-Sanomat

Hän kirjoittaa naista neljän seinän sisältä ulos, kertoo ja näyttää sen, mitä ei ole totuttu kertomaan. Hänestä tulee sukupolvensa naisen ääni. Hän kirjoittaa arkensa, tuntemuksensa, piinansa ja voitonhetkensä paljaina kirjeisiin, joita hän alkaa kirjoittaa 70-luvun puolivälistä lähtien kahdelle ruotsalaiselle ystävälleen vuosikymmenten ajan. Pakko yrittää kir- . Elämä kirjeissä (S&S) vyöryttää sivulle vuosikymmenten kirjeet, joissa Märta kirjoittaa kirjeisiinsä tuntemuksiaan kuin tallentaisi ne päiväkirjaansa. Lapset kasvavat, Henrik kuolee, suomenruotsalaisessa sivistyneistössä kuohuu, asuntoja ostetaan, suvun salaisuuksia raotetaan, ollaan kateellisia ja vihaisia, lumitöitä, lasten vaikeuksia, lehtijuttuja, joista ei itseään tunnista. Yksityiskohdissaan rikkaassa kielessään Märta Tikkanen vaeltaa alhaalta ylös, tarttuu johonkin, puristaa hetken ja päästää vapaaksi, kunnes taas matkaa yleisestä yksityiseen. (--) Tuulten keskellä Märta seisoo kuin tammi. Loppusanoissaan toukokuussa 2019 hän lausuu: Ajatella, että selvisin noista vuosista hengissä.

Samuli Isola, Apu  

Päätähuimaavan kulttuuriravaamisen kääntöpuolena on kirjailijan sinnikäs pyrkimys Barösundin hiljaisuuteen mökille aina kun mahdollista. Sielläkin hän kirjoittaa vuolaasti ja rientää sieltä tuon tuosta lastensa avuksi, he kun ”tehokkaasti tekevät oman elämäni mahdottomaksi kukin omalla tavallaan”. Ylipäätään Tikkanen on ollut hämmästyttävä energiapakkaus ja ihailtavan läheisvastuullinen ihminen.

Helena Miettinen, Keskisuomalainen  

Yksityiskohdissaan rikkaassa kielessään Märta Tikkanen vaeltaa alhaalta ylös, tarttuu johonkin, puristaa hetken ja päästää vapaaksi, kunnes taas matkaa yleisestä yksityiseen.

Samuli Isola, Apu