Laupias samarialainen

25,90 

–26%
Alin hinta 30 päivään:
35,00 €
Tuotetunnus (SKU): Ei saatavilla/-tietoa Osastot: ,
Arviot

Olen seurannut Olivia Rönningistä kertovaa sarjaa ihan kohtalaisen kiinnostuneena, eikä tämäkään romaani tuota pettymystä. Se tarttuu uskottavalla tavalla koronaviruksen piinaamaan yhteiskuntaan ja ihmisiin, jotka pelkäävät tartuntaa, yrittävät suojautua ja lopulta kuitenkin sairastuvat.

Tuija, Kirjavinkit

Koronaviruspandemia on julistettu virallisesti päättyneeksi, mutta Cilla ja Rolf Börjlindin Laupias samarialainen palauttaa mieleen pandemian alkuajat: eristäytyneisyyden, epäluulon, pelon ja turhautumisen. Pariskunnan aiemmista dekkareista tuttu poliisi Olivia Rönning selvittää kahta murhaa, mutta rokotevastaisen liikkeen radikaalit toimet heittävät kapuloita rattaisiin.

  EH, Anna  
Kirjailija
Cilla Börjlind

Cilla ja Rolf Börjlind ovat Ruotsin kokeneimpia käsikirjoittajia. He ovat työskennelleet yhdessä vuodesta 1994, ja heidät tunnetaan erityisesti Martin Beck -elokuvista, joita on tehty jo huimat 26. Rolf Börjlind on syntynyt vuonna 1943 Skånessa, ja hän on tehnyt elämäntyönsä lähinnä elokuvien parissa näyttelijänä, ohjaajana ja käsikirjoittajana. Cilla Börjlind on syntynyt

Lue lisää

Kirjailija
Rolf Börjlind

Lisätiedot

Lisätiedot

ISBN

9789515258359

Julkaisuvuosi

2023

Formaatti

E-kirja, Kovakantinen, Äänikirja

Sivumäärä

369

Äänen kesto

Ikäryhmä

Kirjailija

Cilla Börjlind, Rolf Börjlind

Kääntäjä

Ulla Lempinen, Pekka Tuomisto

Lukija

Paavo Kerosuo