Kesämerkit
Oli hullun lämmin kevät.
Näätämö-joesta ryskää jäät irti viisi päivää ennen vappua. Alkaa kesä kuin kaikki kesät, soilla kypsyy kulta, lohi nousee, vaatimet saavat vasat kannoilleen. Yksi elämä hiipuu pois, toinen on vasta alussa. Joltain lähtee hammas, toiselta häpeä. Kaikki palaa ja pysyy ikuisesti, kesä on kuin kaikki kesät eikä kuitenkaan. Sade ei tule.
Kesämerkit on episodimainen romaani kesän kierrosta Koillis-Lapissa. Se kuvaa 2020-luvun kolttasaamelaisten elämää useiden kertojien silmin. Se on romaani selviämisestä. Ja kauneudesta, joka joskus on piilossa kuin hillan kukka.
Teoksen iso ansio on kyvyssä yhdistää omaperäisen kulttuurin kuvaus sekä tavalliseen arkeen että elämään maailmalla. Omat juhlat, käsityöt, poronhoito ja kalastus ovat elintärkeitä, mutta niiden rinnalla taiteilija Larissalla on näyttely New Yorkin Moma-museossa ja Aleksi haluaa valmistaa käsityöryhmässä sukupuoli-identiteetilleen sopivan juhlapaidan.
Saamelainen eksotiikka on kirosana yhtä hyvin kirjailijalle kuin hänen hahmoilleen.
Ina Ruokolainen, Keskisuomalainen
Rauanjoen kieli on aistivoimaista ja kovin kaunista. Episodiromaanissa ollaan kylänraitilla ja hillasuolla. Hävetään, surraan, iloitaan ja eletään. Selkeää päähenkilöä ei ole, tilanteet ja kohtalot nivoutuvat toisiinsa niin kuin elämässä käy. Elämä pohjoisessa esitetään sellaisena kuin se oikeasti on, eksotisoimatta.
Anna Pihlajaniemi, Kodin Kuvalehti
Teos kuvaa kauniilla ja soljuvalla kielellä niin alkuperäiskansan kulttuuria, eri-ikäisten ja identiteetiltään erilaisten ihmisten tavanomaista arkielämää kuin ympäröivää luontoa. Luonto on läsnä, se on kuin yksi kertojista parinkymmenen henkilöhahmon joukossa.
Lämpimästi suosittelen!
Seija, Kirjavinkit
Aihe vei mukanaan, ja laajan taustatyön ja taiteellisen uteliaisuuden hedelmä on luettavissa uutuusromaanissa.
Kaija Alajuuma, Koillissanomat